Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vuoden 2002 tilanne

Suomalaiset katsovat tv:tä lähes kolme tuntia päivässä

15.1.2003 12:33 Yli 10-vuotiaat suomalaiset katsoivat televisiota vuonna 2002 päivittäin keskimäärin 2 tuntia ja 51 minuuttia, ilmenee Finnpanelin tutkimuksesta. Katseluaika kasvoi edellisvuoteen verrattuna kaksi prosenttia(neljä minuuttia). Lisääntynyt katselu kertyi ns. "prime time" aikaan (kello 18-23) erityisesti miehistä.

Kymmenen vuoden aikana suomalaisten päivittäinen katseluaika on kasvanut lähes tunnilla. Vuoden 1992 televisiota katsottiin päivittäin keskimäärin 1 tunti ja 59 minuuttia. Silloinen televisiomaisema oli kuitenkin tarjonnaltaan nykyistä suppeampi, sillä MTV:n ohjelmisto lähetettiin pääosin 1- ja 2-verkossa, ja 3-verkossa operoi tuolloin Kolmoskanava.

Vuoden 2002 katsotuin kanava oli MTV3, jota katsottiin keskimäärin 1 tunti 3 minuuttia päivässä. TV1:stä katsottiin vastaavasti 40 minuuttia päivässä, TV2:sta 37 minuuttia , Nelosta 20 minuuttia, Subtv:tä 2 minuuttia ja muita kanavia yhteensä 9 minuuttia päivässä.

YLE:n yhteenlaskettu (TV1 + TV2) kanavaosuus oli 45 prosenttia, MTV3:n osuus 37 prosenttia ja Nelosen vastaavasti 12 prosenttia. Muista kanavista merkittävin on kaapelikanava Subtv jonka kanavaosuus oli yksi prosentti.

Televisio tavoitti vuonna 2002 päivittäin 78 prosenttia eli keskimäärin 3,5 miljoonaa suomalaista (yli 10-vuotias väestö). Vuoden 1992 vastaava luku oli 69 prosenttia. Viimeisten kymmenen vuoden aikana päivittäin katsovien suomalaisten määrä on lisääntynyt n. 400.000:lla.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

OAJ älähtää opettajien nettikiusaamisesta

28.05.2007 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on huolissaan opettajiin kohdistuvasta kiusaamisesta internetissä. Ylen uutisen mukaan OAJ vaatii välitöntä puuttumista kiusaamistapauksiin sen sijaan, että asia kuitattaisiin huumorilla.


Kolme vuotta sitten

Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin

28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.

.