Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Digiradio lelulaatikossa

Saisiko olla vielä yksi näyttöpääte?

16.1.2003 15:11 YleX kertoi uutisissaan digiradion kuulumisia. Kävi ilmi, että tämän ?innokkaiden harrastelijoiden lelun? ottaa Suomessa toistaiseksi vakavasti vain Yleisradio, joten turha sitä on kai sittenkään syyttää kaupallisten kanavien imitoinnista!

- Voi kysyä, että voiko radio olla muutaman kymmenen vuoden päästä analoginen ainoana viestintäteknologiana kaikista, ja vastaus on ehdottomasti ei, sanoi Digitan toimitusjohtaja Pauli Heikkilä Radio YleX:n uutisissa aamukymmeneltä torstaina (16.1.)

Mihin digiradiota sitten tarvitaan, kysyi puolestaan toimittaja jatkoksi, ja vastasi itse, että etuihin kuuluvat hyvä äänenlaatu ja mahdollisuus vastaanottaa äänen lisäksi muuta dataa, kuten kuvia ja tekstiä. Niin se maailma pyörii radallaan: joskus tämä keksintö, jota kaiketi myös näköradioksi voisi kutsua, on kaiken kansan arkea!

Vielä ei näköradioita ole kuin harvoilla ja valituilla. YleX:n uutisten mukaan vastaanottimia on maassa muutamia satoja. Eikö tällainen uutinen olekin ilo silmille tänä näyttöpäätteiden aikana? Mihin tarvitsisimme vielä yhtä uutta? Onhan meillä kaiken lisäksi mielikuvituskin, ja sitä suorastaan hivelee mahdollisuus luoda radioäänille omanlaisensa kasvot!

Ei mitään uutta sitten vuoden 1999?

Ensimmäinen digitaalinen radiovastaanotin myytiin jo elokuussa vuonna 1998. Tieto löytyy yleläisen digikanavan, Radio Peilin, historiasta kertovalta nettisivulta. Kokonaan uudistettu nettipalvelu kanavalle avattiin sivun mukaan 9.9.99. Ja siihen päättyvätkin kyseisen historiankirjoituksen päivämäärät, mitä tuo sitten kuvanneekaan.

- Digitaalisia ohjelmia lähettää varta vasten vain yksi kanava, Ylen Radio Peili. Muut Ylen kanavat kuuluvat digitaajuuksilla samanlaisina kuin nykyiset analogiset kanavat. Kaupalliset kanavat odottavat ja katsovat, milloin digiradio muuttuisi innokkaiden harrastelijoiden lelusta oikeaksi vaihtoehdoksi analogisille kanaville, toimittaja totesi YleX:n uutisissa.

Kuu ulvottaa

Kuu ei jostakin syystä kuulunut nousevan uutisiin, vaikka Yle juuri edeltävänä maanantaina lähetti maan nuorista aikuisista ison osan pakkosiirtolaisiksi bittien maailmaan. Digiradio Ainon paikan perinyt RadioQ on niin ikään digitaalinen kanava, jota lähetetään analogisesti vain maan eteläosissa. Muualla ainut tie esimerkiksi entisen Radiomafian erikoisohjelmien pariin on vaikeasti liikuteltava nettiradio, sillä edes radion digilähetykset eivät yllä läheskään koko Suomen alueelle.

Analogisten radiokanaviensa kasvot pessyt Yleisradio on saanut pyyhkeitä niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin. Osa näistä pyyhkeistä ei karheudessaan ole kasvoja juuri hyväillyt. Niinkin voi käydä, kun lähtee etsimään leikkikavereita hätähousut jalassa. Ja leikistähän – joskin ehkä vaarallisesta – tässä Q.n tapauksessakin on kysymys, kun kerran uutisissakin digiradio nähtiin pelkäksi leluksi?

Niin tai näin, olipa ovela tapa vetää matto alta niiltä, jotka kritisoivat Yleisradiota kaupallisten kanavien matkijaksi! Vaikka itsekin tätä uumoilin, tulinpa toisiin ajatuksiin. Eiväthän ne ohjelmansuoltajat, joilla raha on oikeasti tiukassa ja suhde kuuntelijoihin intohimoisen viettelevä, jätä suurta osaa potentiaalisesta yleisöstään kiireen kaupalla pelkän nettiradion varaan!

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

OAJ älähtää opettajien nettikiusaamisesta

28.05.2007 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on huolissaan opettajiin kohdistuvasta kiusaamisesta internetissä. Ylen uutisen mukaan OAJ vaatii välitöntä puuttumista kiusaamistapauksiin sen sijaan, että asia kuitattaisiin huumorilla.


Kolme vuotta sitten

Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin

28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.

.