Mediamainonta kutistui vielä viimevuotisestakin
22.1.2003 12:58 Mainonnan Neuvottelukukunnan teettämän tutkimuksen mukaan Suomen mediamainonnan kokonaiskakku oli 1053 miljoonaa euroa yli 1, 4 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Myös vuonna 2001 mediamarkat kutistuivat oltuaan jatkuvassa kasvussa vuodesta 1994 vuoteen 2000.
Eniten markkinoita hävisivät sanomalehdet, 4,2 prosenttia, ja ulko- ja liikemainonta. Sen sijaan kaupunki ja noutopistelehtien mainonta kasvoi 6,1 prosenttia. Yhteensä sanoma- ja kaupunkilehdet haukkasivat 55 prosenttia mainoskakusta.
Yleisaikakauslehdet ja asiakaslehdet kasvattivat mainostulojaan, mutta ammatti- ja järjestölehdet menettivät niitä rajusti. Yhteensä aikakauslehdet saivat 17 prosentti mediamainonnasta.
Televisiomainonnan osuus nousi 19,1 prosenttiin kasvettuaan 3,4 prosenttia viime vuonna. Radiomainonta kuului vuoden ehdottomiin voittajiin. Se kasvoi 10,1 prosenttia. Silti sen osuus kokonaispotista on vain 4,2 prosenttia.
Verkkomainontaan käytettiin 1,5 prosenttia enemmän rahaa kuin vuotta aikaisemmin, mutta silti sen osuus on marginaalinen koko mediamainonnasta, vain 1,4 prosenttia. Yhteensä sähköisen media osuus koko kakusta on 24,7 prosenttia.
Kodin elektroniikan ja vakuutusten mainonta kasvoi eniten. Suurimmat vähennykset olivat rekrytoinnissa, toimisto- ja tietotekniikassa ja yrityspalveluissa.
Mediamainonnan kehitys (milj. euroa, käyvin hinnoin) | ||||
| 2001 | 2002 | Muutos-% | Osuus-% |
Päivälehdet (4-7 kert/vk ilmestyvät sanomal) | 496 | -4,1 | -4,1 | 45,2 |
Harvemmin ilmestyvät sanomalehdet | 51 | -4,8 | -4,8 | 4,6 |
Sanomalehdet yhteensä | 547 | -4,2 | -4,2 | 49,8 |
Kaupunki-ja noutopistelehdet | 52 | 6,1 | 6,1 | 5,3 |
Sanoma-ja kaupunkilehdet yhteensä | 599 | -3,3 | -3,3 | 55 |
Yleisaikakaus-, naisten- ja harrastelehdet | 80 | 4 | 4 | 7,9 |
Ammattilehdet | 88 | 78,9 | -10,7 | 7,5 |
Asiakaslehdet | 16 | 5,3 | 5,3 | 1,6 |
Aikakauslehdet yhteensä | 184 | -2,9 | -2,9 | 17 |
Kaikki lehdet yhteensä | 783 | -3,2 | -3,2 | 72 |
Televisiomainonta | 195 | 3,4 | 3,4 | 19,1 |
Radiomainonta | 40 | 10,1 | 10,1 | 4,2 |
Verkkomediamainonta | 11 | -7,6 | -7,6 | 0,9 |
Luokiteltu verkkomediamainonta | 4 | 27,4 | 27,4 | 0,5 |
Verkkomediamainonta yhteensä | 15 | 1,5 | 1,5 | 1,4 |
Sähköinen mainonta yhteensä | 249 | 4,4 | 4,4 | 24,7 |
Elokuvamainonta | 2 | 19,2 | 19,2 | 0,2 |
Ulko- ja liikennemainonta | 34 | -5 | -5 | 3,2 |
Mediamainonta yhteensä | 1068 | -1,4 | -1,4 | 100 |
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö
11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi












