Ruotsalaismainostajat vaatettavat naisiaan
31.1.2003 08:16 Juustokauppiaan mainoksissa yritetään sukupuolettomasti sulkea vetoketjua, ei avata sitä. Onko mainonta menettämässä halunsa riisua? Tietotekniikka-alan mainonnassahan alastomuus ei ole tainnut tavaksi tullakaan.
Mitä on tapahtumassa mainoksille? Ruotsalainen meijerifirma levittää lehtimainoksessaan aamukahvittelevien suomalaisten eteen avoimia vetoketjuja. Mitasta päätellen niiden alkuperä on tavallisen juustonkuluttajan housuissa. Ähellyskin on kirjoitettu kuvaan, mutta erotiikkaa se ei tihku.
Arlan mainoksessa ei ole ketään, jonka housuihin kuluttaja voisi kuvitella pääsevänsä. Vetoketjukin vaikuttaa vaisun sukupuolettomalta. Onko muodollisestikin pätevien mallien syytä huolestua työmarkkinoistaan?
Ruotsalaisilla vähemmän valittamista
Svenska Dagbladetin verkkoversio (27.1.) antaa ymmärtää, että mainonta toden totta on ainakin Ruotsissa kokenut muutoksen.
Sukupuolten tasa-arvoa loukkaavasta mainonnasta tehtiin viime vuonna "?vain"? 179 kantelua, kun niitä edellisvuonna oli vielä 230. Niin ikään entistä harvemmat yritykset saivat moitteita tällaisesta mainonnasta alan eettisenä pelituomarina toimivalta ERK:lta (Näringslivets Etiska Råd mot Könsdiskriminerande reklam).
Mainonnassa kuulemma etenkin klassiset ylilyönnit, kuten vihjailevasti vaatetettu nainen auton renkaita kaupittelemassa, edustavat hiipuvaa lajityyppiä, eettinen lautakunta laskeskeli.
Ovatko ruotsalaismainostajat yksiselitteisesti kääntyneet häveliäiksi ja pukeneet sulottarensa entistä peittävämmin vai onko mainonta vihdoin väsyttänyt yleisönsä vähäpukeisten mallien ylitarjonnalla? Vai onko kenties mediamainonnan alakulo on karsinut ylilyöntejä, koska viilentyneillä markkinoilla hillitympikin viesti huomataan? Vastaukset ovat osin arvoituksia.
Himoittu nettisisältö sivussa it-mainonnasta?
Suomessa silmillä on omanlaisensa syy vilkuilla mainonnan naiskuvaa. Kun eroottisten telepalvelujen mainonta kaikkine vihjailuineen on saanut väistyä laajalevikkisistä sanoma- ja iltapäivälehdistä, houkutteleeko se naisten esittämiseen toisessa valossa – vai entistä halutumpana tehokeinona toisenlaisen mainonnan yhteydessä?
Ja sittenhän meillä on tämä mystinen tietotekniikka! Silmämääräisesti arvioituna tietotekniikka-alan mainoksissa ei tavan mukaan pyöri esimerkiksi niukasti puettuja näytönsäästäjänaisia tai -miehiä koneiden ruudulla katseita vangitsemassa. Tietokoneiden mainonnassa korostuu lähes poikkeuksetta koneiden suorituskyky. Sisältö ratkaisee, ei kuori – joka sekin on usein kovin arkisen näköinen verrattuna esimerkiksi automainosten kiiltävään pintaan.
Mikä lienee syy siihen, että tietokoneiden tai nettiliittymien mainonta onnistuu ilmeisen hyvin ilman eroottisia elementtejä, joiden varassa on kuitenkin yhä suuri osa menestyvästä online-sisältötuotannosta? Merkillistä! Mutta ehkäpä näin ihan esimerkillistäkin?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
OAJ älähtää opettajien nettikiusaamisesta
28.05.2007 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on huolissaan opettajiin kohdistuvasta kiusaamisesta internetissä. Ylen uutisen mukaan OAJ vaatii välitöntä puuttumista kiusaamistapauksiin sen sijaan, että asia kuitattaisiin huumorilla.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan
28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi