Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ohjelmistoyrittäjät palkitsivat

Prohan Pere vuoden ohjelmistoyrittäjäksi

6.2.2003 09:03 Ohjelmistoyrittäjät ry on valinnut Pekka Peren vuoden ohjelmistoyrittäjäksi. Proha Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Pere on yksi yrityksen perustajista ja aktiivinen toimija ohjelmistoalan järjestöissä. Palkinto jaettiin Ohjelmistoyrittäjien vuosikokouksessa Helsingissä keskiviikkona.

Ohjelmistoyrittäjien hallituksen perustelujen mukaan Pere on ansioitunut sekä yrittäjänä että vaikuttajana. Hänen toiminta on edistänyt monin tavoin suomalaisen ohjelmistoteollisuuden kehitystä ja kasvua jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Pere on osallistunut ohjelmistoteollisuuden suuntaviivojen määrittelyyn muun muassa Keskuskauppakamarin talouspoliittisessa valiokunnassa ja Tietoalojen liiton varapuheenjohtajana.

Pekka on toiminut Proha Oyj:n toimitusjohtajana vuodesta 1985 lähtien.

Viime vuonna palkinnon sai NetHawk Oy:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Heikki Oukka. Aiemmin palkittuja ovat mm. tietoturvayritys F-Secure Oyj:n perustaja ja toimitusjohtaja Risto Siilasmaa sekä Ohjelmistoyrittäjien nykyinen puheenjohtaja Pekka Ruusunen.

Erityispalkinto Santalalle

Ohjelmistoyrittäjät on päättänyt antaa erityispalkinnon Innopoli Oy:n toimitusjohtaja Ilpo Santalalle hänen ansioistaan ohjelmistoyrittäjyyden hyväksi.

Maaliskuun 2003 lopussa eläkkeelle jäävä Ilpo Santala on ollut voimakas hahmo suomalaisen teknologia-alan generaattorina toimivan Innopoli-klusterin luomisessa ja kehittämisessä. Ohjelmistoyrittäjien hallituksen perustelujen mukaan ISantalan pitkä päivätyö nuorten ohjelmistoyritysten kehitysedellytysten parantamiseksi ansaitsee julkisen kiitoksen.

Ohjelmistoyrittäjien puheenjohtajana jatkaa Pekka Ruusunen

Ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenet valitsivat vuosikokouksessaan myös puheenjohtajan ja hallituksen toimivuodelle 2003. Puheenjohtajana jatkaa edelleen Pekka Ruusunen Distrocraft Oy:stä.

Hallituksen jäseniksi nimettiin Niilo Fredrikson Ch5 Finland Oy:stä, Markus Tarkiainen, Peter Mustonen Widene Oy:stä, Mikko Alasaarela Eneris Solutions Oy.stä, Kimmo Rahkamaa, Hannu Kytölä Globalwebwise Oy:stä, Mika Sorvettula Proha Oyj.stä, Jaakko Happonen Lingsoft Oy:stä, Olli Pekonen APLAC Solutions Oy:stä ja Artturi Tarjanne NexIt Ventures Oy:stä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

OAJ älähtää opettajien nettikiusaamisesta

28.05.2007 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on huolissaan opettajiin kohdistuvasta kiusaamisesta internetissä. Ylen uutisen mukaan OAJ vaatii välitöntä puuttumista kiusaamistapauksiin sen sijaan, että asia kuitattaisiin huumorilla.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan

28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.

.