Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Replikaattisivustoja verkossa

Internet-petosten määrä kasvussa

18.2.2003 15:51 Rikolliset käyttävät internetiä entistä monipuolisemmin petosten tekemiseen. Asiantuntijan arvion mukaan tälläkin hetkellä 50 tunnettuja verkkokauppoja jäljitteleviä sivuja huokuttelee kuluttajia ostoksille.

Yhdysvaltojen kauppakomission viime vuoden tilastojen mukaan internet-petoksiin liittyvien kuluttajavalitusten määrä kasvoi 380 000 valitukseen vuotta aiemmasta 220 000:sta. Henkilö- ja tunnistetietoihin liittyvät petokset lisääntyivät eniten.

Viranomaiset ja asiantuntijat ovat kuitenkin eniten huolissaan monipuolistuvista ja entistä taidokkaammista verkkoväärennöksistä. Yhdysvaltojen oikeusministeriössä työskentelevä Jonathan Rucsh kertoo uutispalvelu idg:n haastattelussa rikollisten laajentaneen internetin käyttötarkoitusta perinteisistä henkilö- ja tunnistetietovarkauksista ja investointi petoksista uusille alueille.

Väärennettyjä kauppasivuja

Nykään rikolliset perustavat laillisia yhtiöitä ja väärentävät internetissa kauppaa käyvien yritysten sivuja huijatakseen kuluttajia. Rikolliset ohjaavat kuluttajia sivuilleen väärennettyillä mainossähköposteilla, joissa oleva linkki johtaa taidokkaasti toteutetulle kopiosivulle. Heillä on käytössään myös entistä enemmän rikollisiin tarkoituksiin kehitettyjä ohjelmistoja, Rusch kertoo.

Ruschin mukaan perinteisen kaupan lisäksi internet-myyntiä harjoittavista kauppiaista yli 45 prosenttia arvioi menettäneensä enemmän rahaa online-petoksissa kuin perinteiseen myyntiin kohdistuneiden petosten seurauksena.

Verkkohuutokauppa eBaylle työskentelevä konsultti Joseph Sullivan arvioi tälläkin hetkellä noin 50 väärennetyn internet-sivuston huijaavan verkossa surfaafia. Sullivan kertoo erityisesti itäeurooppalaisten rikolisliigojen kohdistaneen viime aikaista verkkotoimintaansa eBayta vastaan.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.