Teleterveyskeskus aloitti Oulussa
19.2.2003 10:41 Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on perustanut teleterveydenhuollon kansallisen tutkimus- ja kehittämiskeskuksen Ouluun. Kyseessä on Suomen ensimmäinen teleterveydenhuollon keskus. Se aloitti toimintansa helmikuun alussa.
Teleterveydenhuollon keskus kehittää, tutkii, arvioi ja käyttää lääketieteen teknologian sovellutuksia terveydenhuollon eri tasoilla potilastyössä, koulutuksessa, organisaatioiden toiminnassa ja organisaatioiden välisessä yhteistyössä.
Testaus- ja tutkimustyö toteutuu yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin klinikoiden kanssa. Tärkeä osa toimintaa on myös yhteistyö teleterveydenhuollon tekniikkaa ja palveluita suunnittelevien ja tuottavien yritysten kanssa.
Keskuksen johtajana toimii lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad ja tutkimuspäällikkönä ylilääkäri Jarmo Reponen. Molemmilla on pitkä kokemus telelääketieteestä. Winblad on mm. toiminut kuusi vuotta telekirurgian hankkeessa, jossa Pyhäjärven terveyskeskus konsultoi Oulun yliopistosairaalan kirurgian poliklinikkaa teleteitse.
Reponen puolestaan on ollut mukana mm. MOMEDA-projektissa. Siinä toteutettiin maailman ensimmäinen mobiili toimintamalli, jossa hoitoyksikkö voi konsultoida erikoislääkäriä tämän matkapuhelimeen lähettävien radiologisten kuvien avulla. Hänellä on myös monivuotinen kokemus hankkeesta, jossa toteutetaan alueellista sähköistä sairaskertomusjärjestelmää..
Kokoava toimija
Winbladin mukaan Suomessa tarvitaan kansallista teleterveydenhuollon keskusta, koska eri puolilla maata on käynnissä ja vireillä useita alan hankkeita, mutta mikään taho ei kokoa ja koordinoi niitä. Oulu on tällaisen keskuksen perustamiselle erinomainen kaupunki monesta syystä.
- Oulun yliopistossa ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on tutkittu ja käytetty telelääketieteen menetelmiä pitkään. Oulun yliopistossa on voinut opiskella lääketieteen tekniikka sivuaineena jo 1970-luvulta saakka. 90-luvulla koulutusta alettiin kehittää määrätietoisesti. Nyt lääketieteellisessä tiedekunnassa on hyvinvointitekniikan maisteriohjelma, joka käynnistyi syksyllä 2001, Winblad kertoo.
-Lisäksi teknillisessä tiedekunnassa ja luonnontieteellisessä tiedekunnassa on mahdollista opiskella lääketieteen tekniikkaa syventävinä opintoina. Lääketieteellisessä tiedekunnassa ja teknillisessä tiedekunnassa on molemmissa lääketieteen tekniikan professuuri.
Myös Oulun alueen vahva informaatiotekniikan osaaminen tukee teleterveydenhuollon keskuksen toimintaa, sillä tietotekniikan merkitys terveydenhuollossa kasvaa nopeasti. Lisäksi Oulun seudun osaamiskeskus on perustanut Wellness Forum -ohjelman, jonka tavoitteena on nostaa Oulun seutu kansainvälisesti tunnetuksi hyvinvointiteknologian osaajaksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











