Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Epäonnistunut Hosting-valinta?

RIAA jatkaa offline-elämää

3.3.2003 15:15 Yhdysvaltalaisen ääniteteollisuuden etujärjestön RIAA:n www-sivut ovat olleet alhaalla jälleen yli viikon ajan. Uusi onnistunut palvelunesto osoittaa RIAA:n joutuneen hakkereiden kestokohteeksi.

Ääniteteollisuuden etujärjestön www.riaa.org -sivusto koki vastaavan palvelukatkoksen tammikuun lopulla. Tuolloin RIAA kertoi FBI:n ja Salaisen palvelun aloittaneen tutkinnan yhdistyksen sivustoa vastaan hyökkääneen krakkerin kiinni saamiseksi.

Viranomaistutkinta ei tunnu hakkereita pelottavan: järjestön sivut ovat olleet jälleen tavoittamattomissa jo viikon ajan. Maanantaiaamuna sivut olivat edelleen alhaalla.

The Register epäilee tämän kertaisen katkon johtuvan RIAA:n epäonnistuneesta web hosting -yhtiön valinnasta. Register kertoo järjestön vaihtaneen tammikuun lopulla sivunsa sotaveteraanin kotiyritykseen ylläpidettäviksi. Järjestö on Tomorrow´s Solutions Today -nimisen pienyrityksen ensimmäinen asiakas.

The Registerin epäilyjä ylläpitäjän pätevyydestä tukee sivujen jatkuvan poissaolon lisäksi tieto siitä, että ainankin ennen viimeisintä palvelukatkoa RIAA:n sivut sijaitsivat tehdasasetuksilla pyörivällä MS:n IIS 5.0 -palvelimella.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.