Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Palkinto 5000 euroa ja esiintymistilaisuuksia

Sony Jazzpalkinto 2003 Johanna Iivanaiselle

14.3.2003 09:55 Musiikkilaitteistaan ja -teollisuudestaan tuttu Sony ja Suomen Jazzliitto ovat myöntäneet Jazzpalkinto 2003:n laulaja Johanna Iivanaiselle. Nyt ensimmäisen kerran jaettu Nuoren muusikon tunnustuspalkinto on 5000 euroa ja esiintymistilaisuuksia.

Niihin kuuluu muun muassa Jazzliiton kahdeksan konserttia eri puolilla Suomea sisältävä kiertue syksyllä 2003.

Palkinto myönnetään jo kokemusta ja kannuksia hankkineelle, mutta vielä suurelle yleisölle tuntemattomalle jazzmuusikolle. Palkinto tullaan jatkossa jakamaan vuosittain.

Raati perusteli valintaansa seuraavasti: "Johanna Iivanainen on nuori ja omintakeinen, monipuolisen musiikillisen näkemyksen omaava laulaja. Hänen ilmaisunsa on intensiivistä, luovaa ja energistä sekä musiikillisia esikuvia kunnioittavaa. Johannan jazzmusiikillinen rytminkäsittely ja esittämisen intensiteetti on poikkeuksellisen vahvaa. Hän on myös työskennellyt monipuolisen orkesterivalikoiman kanssa ja siten tehnyt merkittävää työtä suomalaisen jazzlaulun kehittämisessä ja tunnetuksi tekemisessä."

Johanna Iivanainen on 26-vuotias laulaja, joka tällä hetkellä opiskelee Stadiassa ja opettaa Pop & Jazz Konservatoriossa Helsingissä. Ensimmäisen kerran hän nousi jazzestradille synnyinkaupungissaan Oulussa lukioikäisenä. Siitä asti hän on esiintynyt erilaisissa jazz- ja popkokoonpanoissa, kuten Unit 6, JimJamMurMur ja Free Control. Hän on toiminut myös solistina esimerkiksi Antti Sarpilan Swing Bandissä ja esiintynyt useilla jazzlevyillä.

Palkinnon saajan valitsi raati, johon kuuluivat taitelija Anna-Mari Kähärä, rehtori Janne Murto Pop & Jazz Konservatoriosta, toiminnanjohtaja Timo Vähäsilta Suomen Jazzliitosta sekä tuotepäällikkö Harri Lepo ja toimitusjohtaja Jouko Paananen (raadin puheenjohtaja) Sony Finlandista.

Jutun kirjoitti: Tommi Kalliokoski

Tommi Kalliokoski

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Johtaminen on palveluammatti

27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.

.