Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Opetusministeriön selvitysmies:

Sähköisen oppimisen sisällöt painopisteeksi ministeriölle

26.3.2003 11:19 Selvitysmies Markku Markkula esittää kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksien vahvistamista mediakasvatuksellisin keinoin, arvoverkkojen kehittämistä, eOppimisen avainhenkilöstön suuntaamista fokusoiduilla alueilla, kuten peli- ja simulaattoriteollisuudessa. Samalla sähköisen oppimisen sisällöt pitää asettaa lähivuosien painopisteeksi opetusministerössä.

Opetusministeriö kutsui viime toukokuussa eOppimisen selvitysmieheksi Markkulan. Kulttuuriministeri Kaarina Drombergille keskiviikkona luovutettu selvitys on osa opetusministeriön koordinoimaa sisältötuotantohanketta, ja se kuvaa eOppimisen nykytilaa ja visioita sekä hahmottaa kriittisiä menestystekijöitä ja hyviä käytäntöjä.

Selvitysmiehen mielestä esitettyjen toimenpiteiden avulla Suomen on mahdollista vahvistaa osaamisen perustaa sekä edistää suomalaisten yritysten ja yhteisöjen tulosten leviämistä menestystuotteina ja -palveluina maailmanlaajuisilla markkinoilla.

Esitetyistä toimenpiteistä alan kehittymisen kannalta pikaisia toimia tarvitaan selvitysmiehen mielestä vaativan ostajuuden kehittämiseen ja vaikuttavan kokoluokan hankkeiden perustamiseen. Selvityksen mukaan ostajuuden prosessin puuttuminen ja ammattitaidoton ostaminen hidastavat markkinoiden kehittymistä. Niin eOppimisen sisältötuotantoon kuin sen muillekin toiminnoille saadaan merkittävästi volyymia vain synnyttämällä eOppimisen aidot markkinat. Ostajat tarvitsevat selvitysmiehen mielestä tukea eOppimisen tuotteiden ja palveluiden arvioinnissa, ostoprosesseissa ja tuloksellisuuden seurannassa.

Julkinen sektori vaativana ostajana voisi esimerkiksi vaikuttaa standardoinnin yleistymiseen, hyvien sopimuskäytäntöjen kehittymiseen ja monista toimijoista koottujen tuotantokonsortioiden syntymiseen. Valtio- ja kuntasektoreilla tulisi selvitysmiehen mielestä käynnistää vaikuttavan kokoluokan eOppimista hyödyntäviä hankkeita puolustusvoimien ja verohallinnon esimerkkien mukaisesti.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.