Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Korkeakoulujen arviointiryhmä

Elektronista kirjastoa tuupitaan julkisuuteen

27.3.2003 09:07 Korkeakoulujen arviointiryhmä on todennut, että korkeakoulujen henkilökunta ei tunne kansallisen elektronisen kirjaston, FinELibin palveluja kovinkaan hyvin. Ryhmä ehdottaa FinELibille pr-kampanjoita elektronisten aineistojen käytön lisäämiseksi.

Korkeakoulujen arviointineuvoston nimeämä arviointiryhmä on arvioinut FinELibin palveluja Knowledge society in Progress raportissa.

FinELib-palvelua kehitetään yhteistyössä korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen kanssa. Mukana kehitystyössä ovat myös Suomen virtuaaliyliopisto ja HSTYA -hanke sekä elektronisten aineistojen hankintaan liittyvät hankkeet.

Arviointiryhmän näkemyksen mukaan FinELib on vastannut pääosin hyvin sille asetettuihin tavoitteisiin. Erityisen hyvin se on onnistunut elektronisen aineiston saatavuuden lisäämisessä. FinELibin toiminta on myös parantanut kirjastojen palveluja, palveluyhteistyötä ja tiedotusta.

Tärkeänä pidetään myös, että korkeakoulujen opettajakunta hyödyntäisi ja tuottaisi elektronisia aineistoja nykyistä enemmän ja olisi tiiviimmässä yhteistyössä kirjastojen kanssa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut

11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

.