Suomi edelleen vahvoilla tietoyhteiskuntakehityksessä
9.4.2003 08:12 Suomi menestyy kansainvälisissä tietoyhteiskunta- ja tietoyhteiskuntavalmiusvertailuissa erittäin hyvin. Tiedot perustuvat uuteen monipuoliseen tutkimukseen, joka on valmistunut liikenne- ja viestintäministeriössä.
Tutkimuksessa on selvitetty Suomen asemaa tietoyhteiskunnan tilastoissa ja kansainvälisissä vertailuissa sekä yleisemmin tietoyhteiskunnan tilastointia, sen perusteita ja taustoja. Sen ovat tehneet Arno Wirzenius Telesuunnittelu A. Wirzenius Oy:stä ja Henry Haglund Haglund Networks Ltd:sta.
Tutrkijat huomauttavat, että tietoyhteiskunta ei ole selvä käsite. Tutkimuksessa onkin pyritty osoittamaan erilaisia määritelmiä ja lähestymistapoja - myös tietoyhteiskuntaa lähellä oleville käsitteille ja määritelmille. Eri lähteitä on selostettu ja analysoitu sekä pyritty tuomaan esille havaittuja puutteita ja yleisiä väärinkäsityksiä. Myös mittareiden virheitä ja epävarmuuksia on pyritty selostamaan.
Tutkijoiden mukaan selvityksen yhteydessä ei ole löytynyt laajassa mitassa kovin yllättävää; Suomen kuvaa toisaalta sävyttää tietty teknologiapainotteisuus, mutta Suomi menestyy varsin hyvin myös muilla mittareilla. Heidän mukaansa vaikuttaa siltä, että tietoyhteiskuntakehitys on
Suomessa, kansainvälisesti verraten, varsin tasapainoista.
Väittämä siitä, että Suomessa tietoyhteiskuntakehitys ja hyvinvointivaltion idea toimivat rinnakkaisesti, ei ole katteeton, tutkimuksessa huomautetaan.
Innovaatiossa löytyy
Suomi sijoittuu erittäin hyvin innovaatiokyvyssä ja -voimassa. Vauhtia antavat hyvä yleinen ja jatkokoulutustaso. Tilastot kertovat runsaasta patenttihakemusten määrästä, voimakkaasta julkisesta ja yksityisestä R&D panostuksesta sekä teknologian riskirahoitusmahdollisuuksista.
Tutkimuksen mukaan Suomi on monessa suhteessa joustava, raskaita rakenteita on ohennettu ja kyvykkyysverkoille löytyy sijaa. Eurooppalaisessa vertailussa suomalaisten Internet-valmiudet ja -käyttö ovat korkealla tasolla, mutta aivan parina viime vuotena Suomi on menettänyt tai menettämässä kärkisijaansa. Tähän vaikuttavat eräät mittaustekniset asia sekä Suomen early runner -asema.
Komposiitti-indekseillä mitattaessa Suomen asema on erittäin hyvä. Kansainvälisissä ranking arvioinneissa Suomen sijoitus on yleensä ensimmäisten viiden joukossa kun kyse on korkeimman tason ranking-arvosta. Osa-alueindeksien perusteella parhaat tulokset saavutetaan teknologiassa, innovaatiovoimassa ja tutkimus/kehittämispanostuksissa.
Kilpailua Suomen ja USA:n välillä
Suomen sijoitus vaihtelee hiukan vuodesta toiseen, mutta vaihtelut voitaneen selittää osin satunnaistekijöillä sekä metodisilla tekijöillä (subjektiiviset ?survey? vastaukset). Kova kilpailu käydään Suomen ja Yhdusvaltojen välillä. Yleiset taloudelliset suhdannetekijät lyövät myös läpi mittareissa ja nämä ?aallot? eivät vaikuta samanaikaisesti ja samalla tavalla eri maissa.
Tutkijoiden mukaan myös Ruotsi menestyy tilastojen ja indikaattorien valossa varsin hyvin. Eri lähteiden valossa ja profiilimielessä Ruotsi ei aivan yllä Suomen tasolle teknologialäheisin arvioin mutta tuntuu menestyvän hieman paremmin yhteiskunnallisin ja sosiaalisin mittarein (human development index, social ranking arvot).
Maakohtaisissa kokonaisranking-arvioissa Suomi on yleensä hieman edellä teknologiavoimansa perusteella (paitsi ISI-indeksi).
Internet-penetraatio on tilastojen valossa Ruotsissa hyvin korkea ja Ruotsi on tässä valossa ohittamassa tai ohittanut Suomen. Subjektiivinen arvio on, että Suomen hienoinen early runner etu on ajettu kiinni.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia
27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












