Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pieniä osuuksia

Ennuste: Britannian verkkomainonta kaksinkertaistuu 2003

17.4.2003 16:08 Tuoreen ennusteen mukaan Ison-Britannian verkkomainonnan osuus kaksinkertaistuu tänä vuonna kahteen prosenttiin kaikesta mainonnasta. Verkkomainonnan osuus on noussut alkuvuonna 1,4 prosenttiin viime vuoden 1,2 prosentista.

Tällä hetkellä verkkomainonta on nopeiten kasvava mainosmedia Isossa-Britanniassa, PricewaterhouseCoopersin ja Interactive Advertising Bureaun (IAB) raportti kertoo.

Verkkomainonnan arvo kasvoi viime vuonna ilman mainostoimistopalkkioita 19 prosenttia noin 197 miljoonaan puntaan eli noin 310 miljoonaan dollariin. Verkkomainonta ohitti ensi kertaa elokuvamainonnan arvon Isossa-Britanniassa.

Bannerimainonta kahmaisee edelleen pääosan verkkomainonnan kakusta, mutta kovassa nousussa ovat raportin mukaan muun muassa sponsorisopimukset, erilaiset pitkäaikaiset näkyvyydet, sisällönmyynti sekä erilaiset interstitiaalit kuten pop-up -mainokset.

Raportin mukaan verkkomainonta kasvaa tällä hetkellä sellaista vauhtia, että sen osuus kaikesta mainonnasta ylittää kaksi prosenttia ensi syksyn aikana.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.