Tietokonepelien ikärajat uudistuvat Suomessa
7.5.2003 15:07 Suomessa otetaan kevään aikana käyttöön yleiseurooppalainen ikäluokitusjärjestelmä PEGI. Se on lyhenne sanoista Pan European Game Information ? yleiseurooppalainen pelitieto, ilmoitti Valtion elokuvatarkastamo keskiviikkona.
Kyseessä on uusi, 16 Euroopan maassa käyttöön otettava video- ja tietokonepelien ikäluokitusjärjestelmä. Sen avulla kuluttajat, erityisesti lasten vanhemmat, voivat varmistaa, etteivät alaikäiset kohtaa peleissä heidän ikäisilleen haitallista aineistoa.
Luokitus kertoo kuitenkin nimenomaan pelin haitallisuudesta, ei sen pelattavuudesta tai vaikeudesta.
PEGI-järjestelmä on maksullinen, siksi se ei voi olla ainut merkintäjärjestelmä Suomessa. Kaikki suurimmat pelien valmistajat ja levittäjät ovat kuitenkin sitoutuneet järjestelmään. Myös vuoden 2001 alusta voimassa olleita merkintöjä voi siis käyttää. Ikärajoissa ne eivät poikkea uudesta.
Kaksi osaa
PEGI- järjestelmässä on kaksi toisiaan täydentävää osaa. Ensimmäinen on ikärajaluokittelu. Järjestelmän mukaiset ikärajat ovat: 3+, 7+, 12+, 16+ ja 18+. Suomen markkinoilla myytävissä peleissä 12+ korvataan kuitenkin Suomen lainsäädännön takia ikämerkinnällä 11+ ja 16+ ikämerkinnällä 15+. Muutosta ikärajoihin ei siis tule.
Ylintä ikärajaa 18+ lukuun ottamatta kysymyksessä ovat suositukset. Kaikkia ikäsuosituksin merkittyjä pelejä saa näin myydä alaikäisille, mutta 18+ merkittyä peliä vain täysi-ikäisille.
Toinen osa järjestelmää ovat pelin sisältöä kuvaavat symbolit. Symbolit, jotka on painettu pelipakkauksen takapuolelle ikärajan yhteyteen, kertovat pelin sisältämän haitallisen aineiston laadun. Nämä ikärajojen perusteet ovat: väkivalta, seksi, kauhu, huumeet, syrjintä ja kiroilu. Sisältösymbolien avulla kuluttajat, erityisesti vanhemmat, voivat tehdä nykyistä valistuneempia valintoja.
PEGIn aloitteentekijänä oli ja sitä ylläpitää ISFE (Interactive Software Federation of Europe ). PEGI-järjestelmän kehitystyöhön ovat osallistuneet tietokone- ja konsolipelien valmistajat sekä viranomaiset ja pelialan organisaatiot eri maissa.
Kehittelyyn ovat Suomesta osallistuneet pelialan yhdistys Figma, opetusministeriö ja valtion elokuvatarkastamo. Monet suuret pelivalmistajat kuten PlayStation, Xbox ja Nintendo ovat sitoutuneet luokittelemaan pelinsä PEGI-järjestelmän avulla. ISFE on valinnut NICAMin (Netherlands Institute for the Classification of Audiovisual Media ) Hollannista hoitamaan ja toteuttamaan pelien luokittelua ja siihen liittyvää hallintoa.
Valtion elokuvatarkastamo ilmoittaa, että sillä säilyy edelleen mahdollisuus puuttua valmistajan asettamaan ikärajaan, mikäli se epäilee pelin sisältävän lapsille haitallista ainesta. Kenellä tahansa on myös oikeus valittaa asetetusta ikärajasta. Valituslautakunnassa on eri maiden edustus.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä
27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












