Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sekavaa tiedotusta:

Microsoftin iLoo -wc-hanke lopullisesti jäihin

16.5.2003 16:03 Microsoft Corporation on aiheuttanut hämmennystä ilmoittamalla ensin tiedotusvälineille tuottavansa brittiläisille kesäfestivaaleille siirrettävän WC:n varustettuna kaiuttimilla ja nopeilla internet-yhteyksillä. Nyttemmin yhtiö on perunut puheensa.

- Tämä oli ihan oikea projekti Britanniassa, mutta päätimme perua sen, kun se ei enää tuntunut niin hyvältä idealta, MSN Groupin tuotantopäällikkö Lisa Gurry selitti.

WC:n sisäpuolisten nettiyhteyksien lisäksi tarkoitus oli tarjota myös jonottajille mahdollisuus surfata asennuttamalla monitori ja näppäimistö WC:n ulkopuolelle. Yhtiön oli iLoo:n avulla tarkoitus promovoida heikosti menevää MSN-palvelua odottamattomissa paikoissa.

Vastaava kampanja toteutettiin aiemmin Lontoon puistonpenkeillä ja rantatuoleissa Ranskassa.

Uutisankasta todeksi

Microsoft ehti julistaa alkuperäisen uutisen ?Brittiläisen tytäryhtiön uutisankaksi?, mutta myönsi heti seuraavana päivänä, että kyseessä oli ollut oikea projekti.

Uutisvälineet tarttuivat juttuun hanakasti, sillä uutisesta raportoivat ainakin Reuters, AP, The Wall Street Journal ja Microsoftin kotikaupungin johtava sanomalehti the Seattle Post-Intelligencer.

- Viestinnän koordinointi on ongelma Microsoftissa, mutta tämä tapaus oli erityisen outo, sanoo Microsoftin analyytikko Matt Rosoff Seattle Post-Intelligencerin mukaan.

Jutun kirjoitti: Leena Aavameri

Leena Aavameri

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.