Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osa Tekesin ohjelmaa

Wellnetin kompuroinnista kirja

20.5.2003 08:37 Maanantaina julkaistu kirja, Terveyskanavan tarina. Analyysi digi-tv:n ensimmäisestä vaiheesta, kuvaa vaikeuksia, joita digi-tv:n lanseeraus on kohdannut. Terveyskanavan tarinassa digi-tv:n ensimmäistä vaihetta vuodesta 2001 tähän kevääseen tarkastellaan Wellnetin Terveyskanavan vaiheiden näkökulmasta.

Terveyskanavan tarina pohjautuu syksyllä 2000 käynnistettyyn ja huhtikuussa 2003 päättyneeseen tutkimukseen, josta on julkaistu neljä raporttia. Tutkimuksen teki Journalismin tutkimusyksikkö yhteistyössä Terveyden edistämisen keskuksen ja Tietoyhteiskuntainstituutin kanssa.

Tutkimus kuului Tekesin iWell -ohjelmaan.

Wellnet oli ainoa kolmen suuren mediayhtiön Yleisradion, Alma Median ja Sanoma-konsernin ulkopuolinen ja niin sanottu independent -kanava. Se yritti rakentaa arkeen perustuvan teemapaketin Suomeen. Wellnetin kokonaisuus piti sisällään terveys-, koti-, raha- ja vapaa-ajan kanavat.

Wellnet tähtäsi maksutelevisioksi, jollaista ei maanpäällisessä televisiossa oltu nähty, kerrotaan Tekesistä.

Kirjassa todetaan, että merkittävin uutuus suomalaisessa televisiossa oli niin sanotun kolmannen sektorin eli terveyden kansalaisjärjestöjen mukaantulo Terveyskanavan sisällön- ja ohjelmatuottajaksi.

Terveysjärjestöt olisivat näkyneet kanavalla myös omilla superteksti-tv -sivuillaan ja koulutus- ja muussa käytössä omalla intranet -ympäristöllään. Asetelma olisi antanut kansalaisille perinteistä televisioviestintää paremmat mahdollisuudet osallistua ja tulla osallisiksi.

Yhteisötelevisioon pyrittiin

Terveyskanavasta ryhdyttiin rakentamaan yhteisötelevisiota. Tätä silmällä pitäen käynnistettiin Terveyden ja hyvinvoinnin yhteisötelevisio -tutkimushanke, jonka kokemuksiin kirja pohjautuu. Maailmalla yhteisö-tv on varsin tunnettu televisiomuoto. Euroopassa ja Yhdysvalloissa on valtava määrä paikallisia, etnisiä, uskonnollisia, vaihtoehtoisia, kansalais-, koulutus-, vasta- ynnä muita yhteisötelevisioksi luokiteltavia tv-kanavia.

Kirjan keskeisenä kysymyksenä onkin, onko terveyden yhteisötelevisio kaupallisen ja vielä maksutelevision puitteissa mahdollinen? Yhteisöillä on kansalaisyhteiskunnan kannalta suuri merkitys, mutta niin on myös liiketoiminnan kannalta. Yhteisöjen merkitys on kanavien määrän kasvaessa ja yleisöjen eriytyessä kasvanut. Terveyskanavalla nuo kaksi erilaista yhteisöllistä lähestymistapaa kohtasivat.

Digi-tv ei mediabisneksen näkökulmasta tarjonnut alkuvaiheessa kuin mainosmarkat, mutta lisäpalveluiden lisääntyessä ansainnan muodot monipuolistuvat. Ansainnasta tulee paitsi monikerroksista myös monimediaista, sillä digi-tv, mobiili ja internet tulevat konvergoitumaan, yhdentymään.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.