Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Seksuaaliselta vahingoittamiselta

Toimintaohjelma lasten suojelemiseksi internetissä

4.6.2003 11:15 Kansainvälinen Pelastakaa Lapset julkaisi keskiviikkona Brysselissä toimintaohjelman lasten suojelemiseksi seksuaaliselta vahingoittamiselta internetissä. Ohjelma sisältää toimenpide-ehdotuksia EU-maiden sekä kandidaattimaiden lainsäädännön yhtenäistämisestä.

Järjestön mukaan internetissä leviävää rikollista materiaalia on hankala poistaa ja säädellä, koska teknisenä viestintävälineenä sitä koskevat useat eri lait. Yli 190 valtiota on allekirjoittanut YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen, jonka mukaan lasten seksuaalinen vahingoittaminen on rikoslaissa rangaistava teko. Tästä huolimatta laitonta lapsipornoa on internetin kautta saatavilla nopeasti leviävänä aineistona.

Irlannissa Corkin yliopistossa on tutkittu 50 000 lapsipornoa esittävää kuvaa, joissa esiintyy yli 2 000 yksittäistä lasta. Kansainvälinen Pelastakaa Lapset haluaa turvata lasten oikeuksia myös internetissä. Lasten oikeudet eivät toteudu näiss 2 000:ssa, jotka ovat joutuneet seksuaalisesti vahingoitetuksi ja päätyneet internetissä leviäviin lapsipornokuviin.

Suomessa tilastointia

Suomen Pelastakaa Lasten lapsipornografian vastaiseen vihjepalvelimeen on tilastoitu viime lokakuun alusta toukokuun loppuun yli 1 600 viestiä. Näistä lapsia seksualisoivaa tai kiellettyä lapsipornoa oli yhteensä lähes 700. Lisäksi äärimmäistä väkivaltaa raportoitiin palvelimeen 21 kappaletta. Aikuispornon osuus viesteistä on vähentynyt, mutta roskapostina saadun pornon osuus kasvanut.

Pelastakaa Lasten Nettivihje sai toukokuussa 25.000 euroa liikenne- ja toimintatukea viestintäministeriöltä. Loput rahoituksesta tulee EU:lta ja RAY:lta sekä yksittäisiltä lahjoittajilta.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti

11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.

.