Suomalaisia kiinnostaa tv- ja radiotiedot sekä luonto
12.6.2003 13:37 Tuoreen mediasidonnaisuus-tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista iästä ja sukupuolesta riippumatta seuraa medioista televisio- ja radio-ohjelmatietoja (82 prosenttia) ja toiseksi eniten luonto- ja eläinasioita (75 prosenttia). Luonto on ollut kärjessä kaikissa 1980-luvun lopulta saakka tehdyissä tutkimuksissa.
Aikakauslehtien Liiton julkistama ja TNS Gallupin toteuttama Elämää kansien välissä - Mediasidonnaisuus 2003 -tutkimus kysyi 6 185 suomalaiselta, mikä heitä kiinnostaa ja mistä tiedotusvälineestä he saavat parhaiten tietoa heitä kiinnostavista aiheista.
Kiinnostus sotia ja onnettomuuksia (74%) sekä harrastusmahdollisuudet (71%) kiinnostavat nyt aiempia vuosia enemmän. Kasvussa ovat myös henkilöhaastattelut (72%), terveydenhoito ja sairaudet (71%) sekä ihmissuhteet (64%)
Muita kymmenen kärjessä -listan aiheita ovat musiikki (71%), reportaasit maista ja kansoista (70%), elämää helpottavat niksit (70%) ja kodinsisustaminen (69%).
Pehmeät arvot ovat naisten aluetta ja tekniikka miesten. Edelliseen tutkimukseen verrattuna miesten ja naisten kiinnostukset ovat kuitenkin lähentyneet toisiaan.
Aikakauslehdet kärjessä
Tutkimuksen mukaan aikakauslehdet ovat mediakentässä tärkeimpiä tiedonlähteitä. Kaikkiaan 17 aihealueella 30:stä aikakauslehdet ovat vastaajien mukaan parhaita tiedonlähteitä.
Aikakauslehdistä löydetään eniten ihmisläheisiä aiheita. Niistä saadaan tietoa muun muassa arjen ja kodin tilanteisiin, lastenkasvatukseen, ruuanlaittoon, terveyteen ja hyvinvointiin, sisustamiseen ja puutarhanhoitoon.
Myös kauneudenhoidosta ja julkisuuden henkilöistä kiinnostuneista suurin osa löytää hyötytietonsa aikakauslehdistä.
Sanomalehdet ja televisio ovat parhaita lähteitä kuudella aihealueella. Sanomalehdistä haetaan tietoa esimerkiksi radio- ja tv-ohjelmista 72%), politiikasta (62%) ja harrastusmahdollisuuksista (54%). TV antaa tietoa muun muassa luonnosta, EU:sta, eri maista sekä sodista ja onnettomuuksista.
Radio on paras lähde vain yhdellä alueella, musiikissa. Internet ei lähinnä peruskuluttajia edustaneessa vastaajaryhmässä ollut minkään aihealueen paras tietolähde.
Mediasidonnaisuus-tutkimuksen tiedot kerättiin Kansallisen Mediatutkimuksen yhteydessä elo-joulukuussa 2002. Hieman eri tavalla toteutetut aiemmat tutkimukset tehtiin vuosina 1998, 1993 ja 1988.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











