Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tekijänoikeuslaki uudistuu

Ruotsin hallitus kurittaisi musiikin kotipolttajia

18.6.2003 11:17 Jos hallituksen lakiesitys hyväksytään, ruotsalaiset syyllistyvät pian rikokseen kopioidessaan ääni- ja kuvatallenteita suosituista nettipalveluista, joiden valikoima ei perustu oikeudenhaltijain lupiin vaan käyttäjien keskinäiseen tiedostovaihtoon. Laki puuttuisi myös kopiosuojausten kiertämiseen.

Luvattomasti tarjolla olevien ääni- ja kuvatallenteiden imurointi internetistä tulee Ruotsissa rikolliseksi ensi vuoden alussa, mikäli hallituksen tekijänoikeusremontti valmistuu sen toivomalla tavalla. Lakiehdotuksen mukaan jatkossa siis myös "kotipoltto" olisi entistä kielletympää puuhaa: biisejä ei ole lupa imuroida netistä edes omaan käyttöön, mikäli materiaali on jaossa ilman oikeudenhaltijain lupaa.

Ruotsissa tiistaina julkistettu lakiehdotus käy myös online-materiaalin kopiosuojaa murentavien ohjelmien kimppuun. Audiovisuaalisten tallenteiden suojauksia kiertävien ohjelmien valmistus ja myynti olisivat ehdotuksen mukaan rangaistavia tekoja samoin kuin itse suojauksen murtaminen käytännössä.

Tiedostovaihtoon kehitettyjä ohjelmia ja palvelujakaan hallitus ei katso suopeasti, mikäli niitä käytetään tekijänoikeussuojatun aineiston luvattomaan levittämiseen. Lehdistötiedote ei kuitenkaan kerro, millaisin keinoin hallitus kiellettyjen ohjelmien kotikäyttöä valvoisi.

Tietokoneista ei perittäisi tekijänoikeuskorvauksia

Oikeudenhaltijain luvalla jakoon laitettua materiaalia saisi jatkossakin vapaasti imuroida netistä. Tekijänoikeussäädösten tiukennuksesta huolimatta ruotsalaiset säilyttävät oikeutensa myös ostamiensa cd-levyjen kopiointiin, kun jäljennös tehdään omaan käyttöön.

Laillista kotikopiointia kompensoivan kasettimaksun tulee hallituksen mukaan jatkossa kattaa myös digitaalinen tallennus, mutta esimerkiksi tavallisia tietokoneita hallitus ei näe "kopiokoneiksi", joiden hinnassa tulisi periä tekijänoikeuskorvauksia.

Esimerkiksi televisio- tai radio-ohjelmien kopiointia kotikäyttöön hallituksen ehdotus ei koske. Kirjallisuuden kopiointiin on kuitenkin luvassa entistä tiukempi ote: joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta kirjoja ei saisi jatkossa kopioida kokonaan edes omaan käyttöön.

Entistä tiukempaa linjaa tekijänoikeuskysymyksissä perustellaan Ruotsissa sekä luovan työn edellytysten turvaamisella että EU-direktiivillä ja kansainvälisillä sopimuksilla, joihin lakiehdotus oikeusministeriön mukaan pohjautuu.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.