Onko pummikassalla jonoa?
27.6.2003 07:19 Mitäpä netissä ei myytäisi? Jänisvakuutuskin on jo tarjolla niille, jotka tapaavat matkustaa pääkaupunkiseudulla jonkun toisen kustannuksella. Pummikassa pyörii nimettömin voimin. Eikö julkinen sana paina vai eikö sitä uskalleta lausua?
Oletko niin rohkea ja ennakkoluuloton nettikuluttaja, että maksaisit kuukaudessa 15, puolessa vuodessa 75 tai vuodessa 150 euroa nimettömille ihmisille netissä? Samalla ilmoittaisit nimesi, syntymäaikasi ja sähköpostiosoitteesi tai puhelinnumerosi maksun viestiosiossa luottaen lupaukseen, että tietoja ei levitetä.
Näin toimivat helsinkiläiset, organisoituneet pummit. Netissä toimiva pummikassa lupaa maksaa jäsenensä puolesta tarkastusmaksun, kun tämä jää kiinni liputta matkustamisesta pääkaupunkiseudun julkisessa liikenteessä. Omavastuuna viidenkympin tarkastusmaksusta peritään kuitenkin vielä kymmenen euroa.
Pelotta pummiksi
Tietojen kerääjät eivät erityisemmin julkisuudesta perusta. He kertovat pummikassan nettisivuilla yhden hotmail-osoitteen ja antavat postiosoitteeksi "Sosiaalikeskus" Siperian eli vallatun talon Helsingin Herttoniemessä.
Kuulostaapa siltä, kuin ei olisi täällä mitään pysyvää! Kaiken lisäksi oikeus sääntöjen muutokseenkin pidätetään niin keveällä ehdolla, että muutoksista kerrotaan nettisivuilla.
Vahinko vain, ettei pummikassa paljasta asiakasmääräänsä. Moista online-kuluttajien luottavaisuussmittaria olisi jännittävää silmäillä!
Muutos mielessä, mutta miten?
Pummikassa ajaa joukkoliikennettä, joka olisi ilmainen kaikille. Motiivina näyttää olevan se, että nyt kaikilla ei ole varaa maksaa joukkoliikennemaksuja. Näin kuulemma rahattomista tulee "lainsuojattomia" liikennevälineissä.
Totta varmasti on, että kaikille samat joukkoliikennemaksut lohkaisevat isomman osan pienistä kuin isoista tuloista. Samaan aikaan Helsingin kaupungin liikennelaitoksella säästövaatimuksia säestävät hintoihin kohdistuvat korotuspaineet. Nekin tällä laskuopilla toki koettelevat suhteessa eniten köyhimpien - ja usein samalla autottomien - taloutta.
Epäselväksi pummipalvelun nettisivuilla jää, miksi kampanjaa käydään Helsingissä vallan vertailukelpoisesti hoidetun joukkoliikenteen nimissä - ja valitettavasti myös kustannuksella - kun kitinän aihe alkaa pintaa raaputtaen kuulostaa lähinnä nimettömän joukon kapinalta vaurauden epätasaista jakautumista vastaan. Joukkoliikenteen tuottajan toimintaedellytyksiä ei ainakaan turvata pummikassaa pyörittämällä.
Liikennettä tietoyhteiskunnassa
Pummikriittisiä mediasivalluksia lienee odotettavissa. Kukapa mieluusti maksaisi joukkoliikennelipussaan "idealismilisää" organisoituneiden vapaamatkustajien vuoksi - tai niiden, joita vain ei huvita maksaa! Aatettahan pummikassa ei kysy jäniksiksi haluavilta, pelkkää jäsenmaksua vain.
Osa kerrallaan maailmaa on tietysti yhä uudelleen korjattava, mutta onnistuuko se pummien työkaluilla? Millaisen kassan he mahtaisivat perustaa esimerkiksi niille, joilla ei ole varaa laajakaistayhteyteen tai kännykän käyttöön? Eikös vain ole tietoliikennekin ympäristöystävällistä ja monin tavoin hyödyllistä pienen ihmisen kannalta - ihan samoin kuin nyt pummipommituksessa oleva julkinen liikenne?
Toivottavasti kukaan ei tästä nyt innostu ja ehdota, että kaikkia palvelisi jatkossa myös ilmainen, julkinen tietoliikenne!
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Loppuvuosi oli Sanomalle vaikea
10.02.2009 Mediakonserni Sanoman liikevoitto ilman kertaeriä heikkeni, mutta liikevaihto pysyi lähes ennallaan.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia 12:00
- Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa 13:31
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö













