Verkkokaupan asiakas kavahtaa kyhäelmiä
27.6.2003 12:02 Kesämuistojen tallennus muuttuu: kaksi kolmasosaa Euroopassa myydyistä kännyköistä sisältää kameran vuonna 2006, Yhdysvalloissa taas kameramarkkinoista tulee jokseenkin digitaalisia vuoteen 2008 mennessä. Verkkokaupan valtteja puolestaan ovat hyvä suunnittelu, asiakkaan vapauttaminen toimituskuluista - ja Harry Potter.
Kotien kuva-albumit muuttuvat digitaalisiksi. Yhdysvalloissa digikamerat syövät käytännössä filmikameroiden markkinat vuoteen 2008 mennessä. Jälkimmäisistä vain kertakäyttökameroilla on vielä tuolloin kysyntää, kertoo InfoTrends Research Groupin tuore markkinatutkimus.
Myös online-kuvapalvelujen suosio kasvaa. Nyt niitä käytetään jo lähes joka viidennessä internet-yhteydellä varustetussa yhdysvaltalaiskodissa, sama tutkimuslaitos kertoi toukokuussa. Ensisijaisesti palveluissa houkuttelee mahdollisuus jakaa vaivatta isompikin joukko kuvia useiden ihmisten kanssa.
Verkon kuvapalveluilla itsellään on kuitenkin vielä InfoTrends Research Groupin mukaan runsaasti tekemistä siinä, että niiden käyttäjät olisivat halukkaita myös maksulliseen asiakassuhteeseen.
Eurooppalaisia kuvaavat puhelimet
Euroopassakin kuvat kulkevat kohti uutta aikaa, kännykkävetoisesti. Vuoteen 2006 mennessä kaksi kolmasosaa Länsi-Euroopan kännykkäkaupasta käydään kamerapuhelimilla, ennustaa Gartner. Tänä vuonna kamerapuhelinten osuus on vasta yhdeksän prosenttia.
Digikameroiden maailmanmarkkinoista eurooppalaiset puolestaan lohkaisivat itselleen viime vuonna 31,1-prosenttisen osuuden, laskeskeli CAP Ventures -yhtiö äskettäin.
Verkkokauppaa on kasvoihin katsominen
Kauppa käy verkossa, kun sivusto on hyvin suunniteltu. Näin vakuutetaan kahden Yhdysvalloissa julkaistun tutkimuksen voimin.
Genex-yhtiön teettämässä asiakastyytyväisyystutkimuksessa 65 prosenttia vastaajista sanoo, etteivät he shoppaa huonosti suunnitelluissa verkkokaupoissa, vaikka kyse muuten olisi heidän suosikkibrandistaan. Lähes joka kolmas oli sitä mieltä, että huono kokemus verkkokaupasta painaisi myös muun myymälän valinnassa.
Jos hinta on huippuedullinen, vastaajista neljä prosenttia sanoi asioivansa huonostikin suunnitelluilla sivuilla.
Mitä korkeammat tulot vastaajalla oli, sitä epätodennäköisemmin hän asioi verkkokaupassa, jonka design ei häntä miellytä. Samalla tavalla nuorten kuluttajien kriittisyys oli suurempaa kuin vanhempien.
Toimituksesta ei kannata rahastaa
Toinen verkkokaupan kilpailuvaltteja tutkineista yhdysvaltalaisyhtiöistä, Jupiter Research, näkee hinnan yhä tärkeäksi houkuttimeksi. Se, minkä verkkokaupan asiakas valitsee, ratkeaa kuitenkin pitkälti käytettävyyden perusteella.
Eräs asiakkaiden vihaamista seikoista verkkokaupassa on rekisteröitymispakko. Se on saanut useamman kuin joka kolmannen asiakkaan jättämään koko kaupan. Myös tuntuvat käsittely- ja toimituskulut ärsyttävät ja tiukentavat asiakkaiden rahakukkaron nyörejä. Vastaavasti vastaajista 89 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että juuri tilauksen ilmainen käsittely ja toimitus on tarjous, joka todennäköisimmin saa heidät tekemään ostoksia.
Potter korjasi muhkean potin
Niin erikoiseksi pariksi kuin monet mieltävätkin internetin ja kirjaharrastuksen, Harry Potter osoitti voimansa verkkokaupassa: esimerkiksi Amazon.comin brittisivuston kävijäämärä kasvoi kirjan julkistamista edeltäneillä kolmella viikolla 49 prosenttia. Potter-uutuutta alennushintaan tarjonnut Amazon kirjasi lehtitietojen mukaan ennätykselliset 350 000 tilausta kirjasta jo ennen kuin se ilmestyi.
Harry Potter -huumassa ovat mukana myös aikuiset. Hahmon virallisilla fanisivuilla kävi hurja vilske ennen kirjan ilmestymistä. Kävijöistä kolmasosa oli iältään 35-44 -vuotiaita, Hitwisen laskelma kertoo.
Ystävän sanalla on kysyntää
Pienten yritysten omistajat tukeutuvat ostopäätöksissään kuulopuheisiin selvästi useammin kuin esimerkiksi suoramainontaan, paljastaa BigResearchin Yhdysvalloissa tekemä Simultaneous Media Usage Study (SIMM).
Tutkimuksen runsaasta 12 000 haastatellusta yrittäjiksi itsensä määritteli noin kahdeksansataa vastaajaa. Heistä peräti 81 prosenttia piti kuulemiaan kommentteja tärkeinä tai hyvin tärkeinä ostopäätöksiensä kannalta ja niitä kyseli tutuiltaan säännöllisesti tai ainakin satunnaisesti lähes yhdeksän kymmenestä yrittäjästä. Lähes yhtä moni piti esimerkiksi sähköpostimainontaa vähän tai ei ollenkaan tärkeänä.
Puhelin pitää paikkansa asiakasviestinnässä
Liike-elämän parissa työskentelevät pitävät sähköpostia puhelinta kätevämpänä viestintävälineenä, kertoi kansainvälinen tutkimus keväällä. Asiakasviestinnässä puhelin on kuitenkin yhä paikallaan, ainakin kun asiaa kysytään kahdeltatuhannelta britiltä.
Teleconomyn, Cable & Wirelessin ja Vertexin yhteinen tutkimus It´s your call kertoo, että kuluttajat valitsevat vuorovaikutusvälineensä selkeästi asiansa luonteen mukaan. Esimerkiksi ongelmatilanteissa kolme neljästä tarttuu mieluiten puhelimeen ja kaipaa asiantuntevaa neuvontaa. Kun kyse on tiedon tarkistamisesta tai rutiininomaisemmasta, toistuvasta asioinnista, automatisoitu puhelinpalvelukin kelpaa.
Puhelinpalvelu sai tutkimuksessa asiakkailta kiitosta selvästi yleisemmin kuin sähköposti- tai nettikontaktiin perustunut palvelu, vaikka moni ilmoitti esimerkiksi suosivansa sähköistä kontaktia vain kiireettömissä tilanteissa. Sähköisissä palvelustrategioissa näyttäisi siis yhä olevan hiomisen varaa.
Sukupuolijakauma tasoittuu hitaasti netissä
Naisten osuus netin käyttäjistä Euroopassa nousi toukokuussa 42 prosenttiin. Vuosi sitten luku oli 41 prosenttia, kertoo Nielsen//Netratingsin tuore laskelma. Tasaveroisimmin nettiä käyttävät tämän tilaston mukaan ruotsalaismiehet ja -naiset, seuraavaksi tasaveroisemmin britit ja hollantilaiset.
Euroopassa miehiä ja naisia on verkossa yhtä paljon vasta vuonna 2010, jos nykyinen kehityskulku jatkuu. Yhdysvalloissa naisten osuus netin käyttäjistä on jo 51-prosenttinen.
Mistä löytää mielitietyn?
Jos ei heilaa helluntaina, ehkä loppukesästä? Niin kauan kuin internetin deittipalveluissa on mistä ottaa, onni voi odottaa napin painalluksen takana. Näin uskoo ainakin 18-55 -vuotiaiden ruotsalaisten enemmistö.
Match.com tiedusteli 1600 ruotsalaiselta, mistä he luulevat heilansa löytyvän. Vastaajista 57 prosenttia piti todennäköisimpänä vaihtoehtona deittipalveluja internetissä. Vain kolme prosenttia luotti perinteiseen juhannustaikaan eli kukkasiin tyynyn alla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











