Niuen nettivaltakunnassa yhteys on ilmainen
1.7.2003 10:50 Tyynellä valtamerellä sijaitsevaa pientä Niuen saarta voi hyvällä syyllä nimittää myös langattoman laajakaistan valtakunnaksi. Kaikille ilmaisena avautuvasta internet-yhteydestä on kiittäminen etenkin ruotsalaisia, jotka pitävät .nu ?päätteisistä nettiosoitteista.
Siinä missä ennen puhuttiin postimerkkivaltioista, voidaan nyt puhua domain-valtakunnista. Maailman pienimpiin lukeutuva Niue lienee niiden kärkikastia: jo vuonna 1999 saaren asukkaille tarjottiin ilmaisia sähköpostipalveluja ja vähän myöhemmin veloituksetonta nettiyhteyttä. Hankkeiden taustalla on onnistunut online-liiketoiminta.
Pienen saarivaltion edistykselliset online-hankkeet on rahoittanut voittoa tavoittelematon yhteisö Internet Users Society - Niue (IUS-N), joka hallinnoi saarivaltakunnalle kuuluvia .nu -päätteisiä nettiosoitteita. Sitä on kiittäminen myös uusimmasta laajakaistaisesta langattomasta nettiyhteydestä, joka on tulossa kaikkien Niuella asuvien käyttöön ilmaiseksi.
Saarelle nyt levittäytyvä WiFi-verkko on tiedotteen mukaan lajinsa ensimmäinen koko maailmassa - valtakunnallisten viritysten sarjassa, nimittäin. Pinta-alaa saarivaltakunnalla on tosin vain 259 neliökilometriä.
Langaton, luonnollisesti
Tietoliikenne ja -tekniikka ovat Niuen saarella luonnon armoilla. Yksi syy langattoman verkon rakentamiseen tuttujen modeemiyhteyksien tilalle onkin juuri saaren kosteassa ilmastossa ja maaperässä.
Kapasiteettia vaatii tosin myös saarelaisten ahkera netin käyttö: alle kahdentuhannen asukkaan saarella asuvista suinkaan kaikki eivät viihdy verkossa, mutta pelkästään sähköpostiliikenne saarelle ja sieltä ulos on viikossa 20 000 - 30 000 kappaleen luokkaa, IUS-N kertoo. Yhteys saarelta internetiin on toteutettu satelliitin avulla.
Sähköpostin suosiota selittää osin ulkomaanpuhelujen kalleus. IUS-N:n mukaan esimerkiksi soitto Uuteen Seelantiin maksaa vajaan euron minuutilta.
Viestintää ruotsalaisten kustannuksella
Yhteyksiä kaukaiselta saarelta ulkomaailmaan kaivataan, sillä tilastojen mukaan maailman kaikista niuelaisista vain kymmenen prosenttia asuu kotisaarellaan. Monet ovat muuttaneet esimerkiksi Uuteen Seelantiin tai Australiaan. Uusi Seelanti on myös hallinnollisesti itsenäisen Niuen saaren läheinen kumppani.
Saarivaltiolla on läheinen ystävä myös yllättävän kaukana, maailman toisella laidalla. Kaikista rekisteröidyistä nu-päätteisistä nettiosoitteista oli ruotsalaisten kotisivujen käytössä viime vuonna runsaat kuusikymmentä prosenttia, käy ilmi .NU Domain Ltd:n Ruotsissa ilmestyvästä asiakaslehdestä.
Ruotsalaisia .NU Domain on viime aikoina kosiskellut asiakkaikseen muun muassa tarjoamalla mahdollisuutta nettiosoitteisiin, joissa esiintyy skandinaavisia kirjaimia, kuten å, ä ja ö.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











