Ruotsin Televisio löi yhteislaululla Kentin yleisön
10.7.2003 12:30 Ruotsin Television suosittu yhteislauluohjelma houkutteli tiistaina Skansenille ennätysyleisön, 36 800 ihmistä. Väkijoukko oli suurempi kuin Kentin konsertoidessa samassa kaupungissa kesäkuussa.
Yhteislaulussa on voimaa. Sen tietävät Ruotsin Televisiossa kesäisin esitettävän Allsång på Skansen -lauluohjelman ystävät, joista innokkaimmat saapuvat kuvauspaikalle jo aamuvarhaisella, vaikka itse lähetys alkaa vasta iltakahdeksalta.
Tiistaina Skansenille kokoontui ennätyksellinen väkijoukko, 36 800 yhteislaulun ystävää. Laulattajina lavalla olivat discoyhtye Alcazar, Håkan Hellström, Tommy Körberg, Robyn, kaksikko Kalle ja Bengan - sekä tietenkin juontajan tehtävänsä ensi viikolla jättävä suursuosikki Lasse Berghagen.
Juontajan lähestyvät hyvästit lienevät yksi syy tiistaiseen yleisöennätykseen. Esimerkiksi ohjelmassa äskettäin vieraillut Ricky Martin houkutteli Skansenille laulamaan "vain" 20 000 ihmistä.
Kentiä kovempi houkutin
Entistä paremman kuvan Allsång på Skansen -ohjelman suosiosta saa, kun sitä vertaa Tukholman kesäkuiseen megapahtumaan, paikallisessa mediassakin runsaasti rummutettuun Kentin konserttiin. Stadionille kokoontui Ruotsin kansallispäivänä, pitkän helluntaiviikonvaihteen alkajaisiksi, 33 000 ihmistä. Erityisen näyttäväksi tapahtuman teki yleisön vaatetus: kuten Kent konserttitaltioinnin vuoksi toivoi, yleisömeri oli ulkoasultaan sangen valkoinen.
Ruotsin Television Allsång på Skansen -illat jatkuvat elokuulle. Juontajana aloittaa ensi viikon jälkeen Anders Lundin. Lasse Berghagen on luvannut vierailla ohjelmassa vielä artistin ominaisuudessa kauden päättäjäislähetyksessä. Ohjelmat nähdään suorina lähetyksinä SVT1 ja SVT Europa -kanavilla. Skansenin tunnelmaa voi aistia myös Ruotsin Television nettisivuilla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Intel valottaa palvelinhirmun speksejä
27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












