Ifpi taistelee yhä kasvavan piratismin kanssa
11.7.2003 10:30 Levy-yhtiöiden maailmanjärjestö Ifpi joutui jälleen raportoimaan kasvaneesta piratismistä. Järjestö taistelee piratismiä vastaan 250 tutkijan ja oman rikoslaboration voimin. Vastassa on Ifpin mukaan järjestäytynyt rikollisuus Italian mafiasta alkaen.
International Federation of the Phonographic Industryn vuosittaisen piraattiraporttin mukaan piraattitallenteiden maailman kokonaismyynti vuonna 2002 oli 1,8 miljardia kappaletta ja kaupallinen arvo 4,6 miljardia dollaria. Vuodesta 2001 kasvua piraattimyynnissä on seitsemän prosenttia. Maailmanlaajuisesti yksi kolmesta cd-levystä oli laiton.
Oma rikoslaboratorio
Ääniteteollisuus on viime vuosina investoinut vahvasti piratismin vastaiseen kamppailuun. Tällä hetkellä Ifpin ja sen kansallisten jäsenryhmien palveluksessa on yhteensä noin 250 "piraattitutkijaa".
Jäljittääkseen laittomia cd-levyjä valmistavat tehtaat Ifpi kertoo perustaneensa Lontoossa sijaitsevaan päämajaansa rikosteknisen laboratorion, jossa piraattilevyjä analysoidaan mikroskooppisin menetelmin ja mittauksin.
Ifpin raportin mukaan tutkimusten perusteella on pystytty paikantamaan useita piraattitehtaita. Tehtaisiin tehtyjen ratsioiden tuloksen vuonna 2002 saatiin takavarikkoon yhteensä 71 tuotantolinjaa.
- Kyseisellä määrällä linjoja pystyy vuodessa valmistamaan yli 300 miljoonaa cd-levyä: määrä joka on suurempi kuin Yhdysvaltain koko laillisen cd-levyjen vuosimyynti, Ífpin raportissa lasketaan.
Suomessa piratismin vastaista valvontatyötä suorittaa useiden tekijänoikeusjärjestöjen yhdessä perustama Tekijänoikeuden tiedotus ja valvontakeskus, jonka valvontatyö kohdistuu musiikin lisäksi myös elokuva- ja pelipiratismiin.
Vastassa Mafia
Ifpin mukaan musiikkipiratismista kertyneet tulovirrat rahoittavat ja vahvistavat paljolti järjestäytynyttä rikollisuutta.
- Vahvaa näyttöä järjestäytyneen rikollisuuden osallisuudesta piratismiin saatiin vastikään Italian Mafia -oikeudenkäynnistä Napolista, jossa paikallinen mafiapomo todisti helmikuussa 2003 mafian suorasta osallisuudesta piraattitallenteiden valmistamiseen ja levittämiseen.
Järjestäytyneen rikollisuuden kiinnostus musiikkipiratismiin ei ihmetytä levyteollisuutta: pienet rangaistukset ja kiinnijäämisrikit yhdistettynä valtaisiin tuottoihin tekevät alasta houkuttavan.
- Tuotot kilpailevat huumekaupan kanssa ja piratismin kautta myös pestään huumekaupan rahavirtoja, Ifpi raportoi.
Venäjä murheena
Tekijänoikeuden tiedotus ja valvontakeskuksen mukaan Suomeen tuotiin vuonna 2002 Venäjältä ja Virosta yhteensä kolme miljoonaa piraatti-cd-levyä. Kotimainen uutuuslevy on keskimäärin viikon kuluessa julkaisusta saatavilla Viipurin piraattikauppiailta.
Venäjän tilanne on alati paheneva. Maan 28 cd-levytehdasta kykenevät valmistamaan vuositasolla yli 300 miljoonaa cd-levyä. Venäjän laillisten musiikkimarkkinoiden koko on 70 miljoonaa cd-levyä Ifpi kertoo saaneensä näyttöä siitä, että yli 60 prosenttia Venäjän levytehtaista on mukana piraattilevyjen valmistuksessa.
Venäläisiä piraatti-cd-levyjä levitettään muun muassa Suomen kautta Euroopan markkinoille.
Tuonti kieltoon
Eduskunnalle annetun hallituksen esityksen mukaan myös henkilön omaan yksityiseen käyttöönsä mukanaan tuomien väärennettyjen teoskappaleiden tuonti olisi tullut rangaistavaksi. Eduskunta jätti aikapulan vuoksi esityksen käsittelemättä.
Suomen voimassa oleva tekijänoikeuslaki ja rikoslaki säätävät rangaistavaksi tällä hetkellä ainoastaan levitystarkoituksessa tapahtuvan laittomien teosten maahantuonnin.
Lakia kiirehtineen Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajien (ÄKT) mukaan tekijänoikeudenrikkomuksena ei olisi pidetty kuitenkaan muutaman laittomasti valmistetun teoksen kappaleen tuomista maahan henkilön yksityiseen käyttöön.
TTVK:n varatuomari Antti Kotilainen uskoo, että uusi eduskunta tulee mahdollisesti jo loppuvuodesta kieltämään maahantuonnin osana sen käsittelyyn tulevaa laajaa tekijänoikeuslain uudistustyötä.
- Rikoslaki kieltää varastetusta tavarasta hyötymisen ja siitähän piraattitallenteiden yksityisessä maahantuonnissa on kyse, tiivistää Kotilainen.
Viesti kuluttajille
ÄKT:n toiminnanjohtajan Arto Alaspään mukaan vakava tilanne on raunioittamassa kokonaisen kulttuuriteollisuuden perustan ja uhraamassa musiikin tulevaisuuden rikollisuudelle.
- Suomen on annettava perinteisenä oikeus- ja kulttuurivaltiona musiikille, sen tekijöille, taiteilijoille, tuotannolle ja lailliselle kaupalle heidän tarvitsemansa elintila ja tuki. Lainsäätäjämme ei saa seurata piraattirikollisuuden kasvua sivusta. Sen on annettava selvä viesti kuluttajille puuttumalla jämäkästi myös kansalaistemme piraattihankintoihin, Alaspää selittää.
Alaspään mukaan viranomaisille on annettava tarvittava lainsäädäntötuki rikollisten tuote- ja sisältövirtojen maahantulon estämiskesi. Suomen on myös EU:n jäsenvaltiona oltava rakentamassa terveitä musiikin sisältömarkkinoita ja annettava tukemme taistelulle piratismia vastaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Intel valottaa palvelinhirmun speksejä
27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












