Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Musiikin siirtäminen soittimille laitonta?

EFFI: Pienet paikkailut eivät riitä tekijänoikeuslain korjaamiseen

16.7.2003 16:15 Electronic Frontier Finland ry (EFFI) on ilmoittanut suhtautuvansa ristiriitaisin tuntein viimeisimpään luonnokseen uudeksi tekijänoikeuslaiksi, joka julkaistiin kommenttikierrokselle keskiviikkona 16. heinäkuuta. Edellinen lakiehdotus tyrmättiin eduskunnassa tammikuussa ja lähettiin takaisin valmisteltavaksi Opetusministeriöön. Nyt annettu uusi luonnos on pintapuolisesti paikkailtu versio kertaalleen kaatuneesta esityksestä.

- Uudessa luonnoksessa on onneksi muutamia selviä parannuksia. Yksityishenkilö ei enää tekisi rikosta myydessään laillisesti ETA-alueen ulkopuolelta hankkimansa teoskappaleen antikvariaattiin. Aluekoodien kiertäminen dvd-elokuvista on sallittu, kuten myös dvd-elokuvien katselu Linuxilla, kertoo EFFIn puheenjohtaja Mikko Välimäki.

- Tässä olivatkin hyvät uutiset. Olisi ollut parempi kirjoittaa täysin uusi versio puhtaalta pöydältä. Ainakaan nykyisillä pintapuolisilla paikauksilla ei lakia saada niin selkeäksi, että se olisi ymmärrettävä myös tavallisille kansalaisille, kuten sivistysvaliokunta edellytti saatesanoissaan, kommentoi EFFI:n varapuheenjohtaja Ville Oksanen.

- Esityksessä kriminalisoidaan luvattomien teoskappaleiden maahantuonti, mutta samalla ei oteta mitenkään kantaa siihen, miten tulli voi erottaa laittomat teokset laillisista. Jos Viroon matkalle lähtevä tekee levykokoelmastaan lailliset varmuuskopiot tai kopioi levynsä kannettavalle mp3-soittimelle, tästä tempusta saa lakiluonnoksen mukaan sakot paluumatkalla, jatkaa Oksanen.

Kopiosuojattujen levyjen varmuuskopiointi kielletään

EFFI on ollut huolissaan teknisten suojakeinojen (esim. kopiosuojatut levyt) kasvavasta käytöstä. Luonnoksen mukaan teknisiä suojauksia ei saa avata edes yksityistä käyttöä varten, jos tuloksena syntyy uusi kopio tuotteesta. Näin musiikin siirtäminen esimerkiksi kannettaville mp3-soittimille muuttuu laittomaksi. Varmuuskopiointi ei myöskään mitä ilmeisimmin ole hyväksyttävä syy suojauksen kiertämiseen.

EFFI olisi toivonut, että lakiluonnosta valmisteltaessa olisi opittu muista EU-maista. Esimerkiksi Saksassa teknisten suojauskeinojen tulee olla merkittyinä selvästi tuotteisiin tai muuten valmistajaa uhkaa huomattava sakko ja Espanjassa on laitonta myydä teknisesti suojattuja teoksia, joita vammaiset eivät kykene käyttämään.

Opetusministeriö on pyytänyt EFFI:ltä ja kymmeniltä muilta alan järjestöiltä kommentteja luonnoksesta syyskuun alkuun mennessä.

Jutun kirjoitti: Tommi Kalliokoski

Tommi Kalliokoski

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.