Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Piraateille jopa viisi vuotta vankeutta

USA:n lakiehdotus ei kelpaa Michael Jacksonille

23.7.2003 09:35 Supertähti Michael Jackson on kertonut vastustavansa Yhdysvaltojen lakiehdotusta, jonka myötä laittomasti musiikkia levittäville henkilöille voitaisiin tuomita pitkiä vankeusrangaistuksia. Lakiehdotus tunnetaan paremmin nimellä "The Authors, Consumer and Computer Owners Protection and Security Act of 2003".

Mikäli lakiehdotus hyväksytään voidaan laittomasti musiikkia levittänyt henkilö tuomita enimmillään viideksi vuodeksi vankeuteen ja maksamaan sakkoja aina noin 22 000 euroon asti.

Jackson ei pidä ajatuksesta, että esimerkiksi hänen faninsa tuomittaisiin vankilaan vain sen takia, että he ovat halunneet imuroida internetistä hänen musiikkia ja kuunnella sitä. Jackson suosittelikin muita lähestymistapoja ongelman ratkaisemiseksi.

Jutun kirjoitti: Tommi Kalliokoski

Tommi Kalliokoski

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti

11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.

.