Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Roolit vaihtuivat

Talentum ryhtyy myymään Sonera Plazaa

5.8.2003 10:13 Talentum Media Oy ja TeliaSonera Finland (Sonera Oyj) ovat sopineet Sonera Plazan internet-mainostilan myynnin siirtymisestä Talentum Median hoidettavaksi viiden vuoden ajaksi. Sopimus keikauttaa yhtiöiden muutaman vuoden takaisen myyntijärjestelyn päinvastaiseksi. Kahdeksan soneralaista siirtyy samalla vanhoina työntekijöinä Talentumin Online-myyntiryhmään.

Tänään tiistaina voimaan astuvan sopimuksen seurauksena kahdeksan Sonera Plazan mainosmyynnin työntekijää siirtyy 11.8. Talentum Median palvelukseen vanhoina työntekijöinä ja he liittyvät Talentumiin muodostettavaan Online-myyntiryhmään.

Talentum konserniin kuulunut Wow-palvelun suurena ideana oli se, että Soneran internet-myyjät hoitavat uutis- ja tietopalvelun myynnin. Myynti ei kuitenkaan ottanut sujuakseen ja yhteistyö ja omistusjärjestelyt purettiin. Tähän vaiheeseen liittyi suurta julkisuutta saanut tutkinta- ja oikeusprosessi.

Yhteistyön alkuun liittyi suuria odotuksia, joiden katsottiin nostaneen Talentumin osakkeiden arvoa. Talentumin hallitusta ja sen jäseniä ryhdyttiin tutkimaan sisäpiirin tiedon hyväksikäytöstä Talentumin osakkeiden hankkimisessa. Hallitusta vastaan ei syytteitä nostettu, ja hallituksen jäsentä Johannes Koromaa vastaan nostettu syyte hylättiin raastuvanoikeudessa. Myöhemmin palvelu muutti nimensä Talentum Digital Mediaksi ja tänä vuonna se on fuusioitu Talentum Mediaan.

Uudessa yhteistyössä Talentumin kanssa TeliaSonera Finland haluaa varmistaa tuotteitaan ja palveluitaan tukevan toiminnan resussoinnin ja kehityksen parhaalla mahdollisella tavalla.

Lehdistötiedotteen mukaan Talentum Medialla on vankkaa osaamista mainostilan myymisessä, ammattitaitoinen myyntiryhmä sekä kehittyneet järjestelmät. Siksi on luontevaa tarjota tätä osaamista myös jo muissa toiminnoissa hyväksi osoittautuneelle yhteistyökumppanille

Sonera Plazan mainostilan myynti sopii yhtiöiden mukaan hyvin Talentum.com -verkkopalvelun mainostilan myynnin yhteyteen. Nyt solmittu sopimus antaa lisäksi mahdollisuuden kehittää sekä sisältötuotantoa Sonera Plazan ja Talentum.comin kesken että uusia jakelu- ja markkinointikanavia, yhtiöt arvelevat.

Tehdyn sopimuksen jälkeen Talentumin myymän internet-mainonnan arvo on vuositasolla noin viisi miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.