Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensimmäinen tuomio

Enron-pomo vankilaan viideksi vuodeksi

11.9.2003 08:29 Energiayhtiö Enronin konkurssiin ja kirjanpitorikoksiin liittyvässä rikosjutussa on jaettu ensimmäinen tuomio. Enronin talousjohtajiin kuulunut Ben Glisan sai viiden vuoden vankilatuomion.

Syyllisyytensä tunnustanut Glisan sanoo katuvansa tekojaan ja kantavansa niistä täyden vastuun, BBC kirjoittaa.

Syyttäjäviranomaiset toivovat Glisanin tuomion panevan vauhtia Enronin kirjanpitoskandaalin todellisten päätekijöiden vastuuseen saattamiseksi. Seuraavaksi oikeus käsittelee Glisonin esimiestä, Enronin entistä talousjohtajaa Andrew Fastowia vastaan nostettuja syytteitä.

Viranomaiset tutkivat myös Enronin entisen hallituksen puheenjohtajan, Ken Layn ja pääjohtajan Jeffrey Skillingin tekemisiä. Rikossyytteitä heitä vastaan ei kuitenkaan ole nostettu.

Ensimmäinen Enron-tuomio tulee samoihin aikoihin, jolloin Yhdysvalloissa on aloitettu maan suurinta konkurssia perkaava oikeusjuttu. Leivättömän pöydän ääressä ovat puhelinyhtiö WorldComin eli nykyisen MCI:n johtohenkilöt.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.