Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Käräjäoikeus

Luvattomasta videovuokrauksesta ehdollista Porissa

22.9.2003 07:18 Porin käräjäoikeus tuomitsi viime torstaina satakuntalaisen liikkeenharjoittajan tekijänoikeusrikoksesta 30 päivän ehdolliseen vankeuteen.

Mies oli tarjonnut vuokralle ja vuokrannut liikkeestään niin sanottuja myyntikasetteja, joita ei ole lupa vuokrata sekä vuokrakasetteja, joihin hänellä ei ollut lupaa vuokraukseen.

Oikeus tuomitsi hänet maksamaan oikeudenomistajille tekijänoikeuskorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja noin 9000 euroa.

Videoelokuvat julkaistaan aina sekä myyntivideoina että vuokrausvideoina. Myyntiin tarkoitettuja videoita ei ole lupa vuokrata. Vuokrausoikeudet sisältävät videot maksavat videovuokraamo-yrittäjälle vähintään viisi kertaa myyntivideon hinnan. Korkeampi hinta perustuu nimenomaan siihen, että tällöin videoitten omistajalla on myös oikeus vuokrata yleisölle niitä.

Jos kuluttaja näkee vuokraamassaan elokuvassa ennen elokuvan alkua varoitustekstit, jossa kielletään sen elokuvatallenteen vuokraaminen, tulee hänen olla yhteydessä Tekijänoikeuden tiedotus - ja valvontakeskukseen. Myyntivideoiden koteloissa on myös esimerkiksi tekstit ?Vain myyntiin, vuokraaminen kielletty?.

Yleensä pienemmissä piireissä

- Yleensä tähän luvattoman vuokraelokuvaongelmaan törmätään pienemmissä kioskeissa ja myyntipaikoissa eikä luvatta tarjolla olevien videoitten määrä ole kovinkaan suuri. Tällainen toiminta vaikeuttaa paikallisia asianmukaisesti toimivia vuokraamoyrittäjiä ja aiheuttaa vahinkoa oikeudenomistajille, toteaa lakimies Ilkka Vuorenmaa Tekijänoikeuden tiedotus - ja valvontakeskuksesta.

- Myyntikasettien vuokraaja saa itselleen laittomasti toimien taloudellisen kilpailuedun investointien jäädessä selkeästi pienemmiksi. Yleisövinkkien merkitys on suuri laittomasti toimivien yritysten kiinnisaannissa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.