Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
FiComin kanta:

Televisio-ohjelman ajansiirrosta ei tekijänoikeusmaksuja

30.9.2003 18:02 Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom esittää, ettei tv-ohjelman katseluajan siirtämisestä pitäisi periä erillistä tekijänoikeusmaksua. FiComin kannanotto viittaa televisio-ohjelman nauhoittamiseen videokasetille, dvd-levylle tai tulevaisuudessa television kovalevylle.

FiComin lainsäädäntöjohtaja Eeva Laatikainen kirjoittaa FiComin syyskuun katsauksessa, että televisiolähetyksistä ja niiden yksityisestä vastaanottamisesta on jo maksettu tekijänoikeuksien haltijoille korvauksia. Se, että lähetys katsotaan myöhemmin, ei anna oikeutta periä korvauksia toistamiseen.

Laatikaisen mukaan asia on nyt esillä tekijänoikeuslain uudistamisessa.

Opetusministeriö valmistelee hallituksen esitystä, joka annettaneen syksyn kuluessa eduskunnan käsiteltäväksi. Entinen kasettimaksu, uudelta nimeltään "hyvitys teoksen kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön", voitaisiin määrätä laitteelle, jota merkittävässä määrin käytetään teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön.

- Vaikka lain perusteluteksteissä vakuutetaan, että tekijänoikeusmaksu ei laajene nykyisestä esimerkiksi tallentaviin televisioihin, parempi lakitekstin muotoilu voisi FiComin mielestä olla " hyvitysmaksu pitää kohdistaa laitteisiin, joita pääasiallisesti käytetään yksityiseen kopiointiin", Laatikainen kirjoittaa.

- Kun hyvitysmaksu vielä sidotaan tallennuskapasiteettiin, on erityisen tärkeää, että ajansiirto ei ole peruste hyvitysmaksun määräämiselle tallentavalle televisiolaitteelle.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.