Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Käsittely jatkuu

IBM:n entiset työntekijät syyttävät IBM:ää sairastumisestaan

1.10.2003 15:18 Joukko IBM Corporationin entisiä työntekijöitä jatkaa oikeudenkäyntiään yhtiötä vastaan syyttäen sitä syöpään sairastumisestaan. Kalifornian oikeusistuin hylkäsi kaksi syytettä, mutta jatkoi kahden muun syytteen käsittelyä.

Santa Claran alueoikeuden tuomari Robert Baines piti kahden hylkäämänsä tapauksen näyttöjä liian heppoisina, jotta syytteitä olisi voinut jatkaa.

Kahden muun syytteen käsittelyä jatketaan lokakuun 14. päivänä. IBM oli esittänyt Bainesille syytteiden hylkäämistä, ja vaatinut asiasta tieteellisiä näyttöjä.

Tuomari oli määrännyt kumpaakin osapuolta valikoimaan käsittelyyn kaksi oikeustapausta kaikkiaan noin 40 entisen työntekijän nostamista syytteistä.

"Syyttäjä: IBM tiesi"

Joidenkin todistajien mukaan IBM:n olisi pitänyt ymmärtää, että jotkut työntekijät kärsivät kemiallisista myrkytysoireista, kuten iho- ja hengitystieongelmista, ennen lopullista sairastumistaan syöpään.

Sairastuneet työntekijät käsittelivät säännöllisesti erilaisia kemikaaleja, joita tarvitaan kiintolevyjen valmistuksessa.

Syyttäjä on koonnut IBM:ää vastaan 30 000 entisen työntekijän kuolintodistukset kolmen vuosikymmenen ajalta. Niitä tutkinut tiedemies ilmoitti Reutersin mukaan löytäneensä joukosta poikkeuksellisen paljon tiettyjä syöpätyyppejä.

Työntekijät nostivat ensimmäiset syytteet IBM:ää vastaan jo vuonna 1998 syyttäen sitä työntekijöiden tietoisesta altistamisesta myrkyllisille kemikaaleille San Josen kiintolevytehtaalla.

Nyt päätettyjen neljän syytteen lisäksi 250 IBM:n entistä tehtaan työntekijää kolmessa eri Yhdysvaltain osavaltiossa syyttää yhtiötä altistumisestaan syöpää aiheuttaville kemikaaleille.

IBM myi kiintolevyvalmistuksensa japanilaiselle Hitachi Ltd:lle viime vuonna.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.