Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Järjestelmät muutostilassa

Taksit siirtyvät vauhdilla satelliittiaikaan

8.10.2003 08:51 Taksien tilaus- ja liikenteenohjausjärjestelmät uudistuvat laajasti eri puolilla Suomea. Ensi vuoden loppuun mennessä lähes puolet maamme takseista on satelliittipaikanteisessa järjestelmässä. Uuden tekniikan käyttöönotto maksaa yhteensä noin kaksikymmentä miljoonaa euroa.

Suomen taksiliitosta korostetaan, että uuden teknologian ansiosta käyttöön voidaan ottaa turvakameroita, tekstiviestitilaus, digitaalisia karttoja, navigointi- ja reititysjärjestelmiä sekä reaaliaikaisia maksuliikennejärjestelmiä, jotka tekevät mahdollisiksi uusien älykorttien ja elektronisten maksukorttien vastaanoton.

Uudistukset toteutetaan paikkakuntakohtaisesti hieman eri ratkaisuilla ja erilaisissa viritelmiissä.

Taksiliiton mukaan uudistusten avulla halutaan kehittää asiakaspalvelua ja tehostaa taksiliikenteen toimintaa. Taksikapasiteetin käyttö tehostuu, kun keskus tietää reaaliaikaisesti autojen sijainnin ja voi ohjata niitä sinne, missä on kysyntää. Tilaus voidaan samalla lähettää aina lähimmälle vapaana olevalle autolle.

Uudet laitteet myös nopeuttavat tilausten välitystä ja puhelun ohjausjärjestelmien, suurtilaajapäätteiden sekä tekstiviestien avulla keskuksen puhelinruuhkia voidaan helpottaa. Digitaalikartat ja navigointijärjestelmät puolestaan nopeuttavat pulmatilanteissa osoitteiden löytymistä autossa.

Ensi vuoden loppuun mennessä paikannusjärjestelmän piirissä ovat Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, muut Helsingin ympäristön kunnat, Lahti, Jyväskylä, Tampere seutukuntineen, Turku ympäristöineen, Kuopio, Joensuu, Iisalmi, Kokkola, Oulu, Rovaniemi ja Varkaus.

Uuden tekniikan käyttöönotto maksaa yhteensä noin kaksikymmentä miljoonaa euroa. Investoinneista vastaavat pääosin taksiyrittäjät. Investointien vastapainoksi he odottavat liiketoimintansa tehostuvan ja turvallisuutensa paranevan.

Ensin lahdessa

Suomen ensimmäinen satelliittipaikanteinen taksin tilaus- ja liikenteenohjausjärjestelmä otettiin käyttöön Lahdessa alkuvuodesta 2001.

Viime kesänä on Jyväskylässä ja Oulussa käynnistynyt gprs–matkapuhelinverkkoa hyväksi käyttävät järjestelmät. Helsingin, Helsingin ympäristön ja Tampereen uudet välitysjärjestelmät alkavat toimia vuoden 2004 alkupuolella.

Autoihin tehdään parhaillaan tarvittavia asennuksia ja järjestelmiä testataan käytännössä. Lopullinen käyttöönotto on haluttu ajoittaa vuoden ruuhkaisimpien aikojen, eli pikkujoulujen ja uuden vuoden paremmalle puolelle. Muilla alueilla uudistukset toteutetaan asteittain.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.