Hypermedialaboratorio sai uuden johtaja ja uudet tilat
23.10.2003 16:52 Teknologian ja inhimillisen toiminnan välisen suhteen tutkimukselle on auennut entistä parempia toimintaedellytyksiä Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion uusien, modernien tilojen myötä.
Digitaalisen ja vuorovaikutteisen median tutkimukseen keskittyvä hypermedialaboratorio viettää uusien tilojensa avajaisia Tampereen yliopiston vastavalmistuneessa Pinni B-rakennuksessa, Kanslerinrinne 1, perjantaina.
Toiminnan uudistumista vauhdittaa myös uuden johtajan nimeäminen, yliopistosta kerrotaan.
- Informaatioteknologia on muuttunut monelta osin hypestä osaksi ihmisten arkea, sanoo elokuussa työnsä aloittanut ypermedialaboratorion uusi johtaja Marja Heinonen.
- Arkipäiväistymisen myötä tulee yhä tärkeämmäksi ymmärtää
syvällisesti ihmisten suhdetta teknologiaan. Tätä ymmärrystä tarvitaan, jotta voidaan ylittää teknologian ja sen käyttöönoton välinen kuilu. Voidaan esimerkiksi tehostaa teknologiasuunnittelua ymmärtämällä kokonaisprosesseja sekä sen myötä saada rakennettua sellaisia palveluja, joita voidaan hyödyntää nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassamme, Heinonen toteaa.
Tampereen yliopiston mukaan tämä ihmisen ja teknologian suhteen syvällinen tutkiminen saa uutta vahvistusta hypermedialaboratorion uudistusten myötä. Uusiin tiloihin on rakenteilla esimerkiksi inhimillisen kokemuksen ja käyttökulttuurien tarkasteluun soveltuva tutkimuslaboratorio.
Perustettu 1992
Hypermedialaboratorio on 1992 perustettu digitaalisen ja vuorovaikutteisen viestinnän asiantuntija. Alusta lähtien laboratorion työn painopiste on ollut voimakkaasti inhimillisen toiminnan ymmärtämisessä.
Tutkimuksessa ollaan erityisen kiinnostuneita informaatiotekniikan yhteiskunnallisista ja kulttuurisista ulottuvuuksista. Käytännön tasolla tutkimushankkeissa pyritään kehittämään sisällökkäitä ja helppokäyttöisiä digitaalipalveluja, todetaan yliopistosta.
Hypermedialaboratorio toimii Tampereen yliopiston informaatiotieteiden
tiedekunnassa opetus-, tutkimus- ja palveluyksikkönä. Yksikössä
työskentelee reilut 50 henkilöä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna
27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












