Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yli kymmenen hanketta

Julkishallinto aktiivisena digi-tv:n asiointipalveluissa

29.10.2003 15:18 Julkishallinto toimii aktiivisesti digitaalisen television asiointipalvelujen kehittämiseksi. Vireillä on jo toistakymmentä valtakunnallista ja alueellista hanketta.

Julkisten digi-tv-palvelujen kehittämiseen tarvitaan alkuvaiheessa julkisen ja yksityisen sektorin aktiivista yhteistyötä.

Pilottiprojekteilla pyritään ratkaisemaan uuden tekniikan haasteita sekä kehittämään uudentyyppisiä sovelluksia, jotka hyödyntävät digitaalisen television vahvuuksia. Pilottien kokemuksia hyödynnetään palvelujen laajentamissuunnitelmissa hallinnon eri tahoilla.

Nämä johtopäätökset nousevat esiin liikenne- ja viestintäministeriön sekä valtiovarainministeriön selvityksessä suomalaisen julkishallinnon kehitysnäkymistä digitaalisessa televisiossa.

Valtiovarainministeriö on jo aiemmin käynnistänyt joukon toimia julkishallinnon sähköisen asioinnin kehittämiseksi.

- Digitaalisen television mahdolliset roolit on hyvä ottaa aktiivisesti pohdintaan osana monikanavaista palvelustrategiaa, toteaa tietohallintojohtaja Olavi Köngäs valtiovarainministeriöstä.

Kaksivuotinen ohjelma

Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa kaksivuotisen eri toimijoille avoimen digi-tv-kehittämisohjelman, jonka tavoitteena on edistää helppokäyttöisten digi-tv-palvelujen syntymistä.

- Tarvitaan sisältöjä ja palveluja, jotka helpottavat arkea, neuvotteleva virkamies Marjukka Saarijärvi liikenne- ja viestintäministeriöstä tähdentää.

Aluksi julkishallinto alkaa tarjota uudentyyppisiä tietopalveluja digitaalisessa tekstitelevisiossa. Kokemusten myötä voidaan siirtyä vaativampiin www:n kaltaisiin palveluihin, joissa tarvitaan paluukanavayhteyttä tietoverkkoon. Liikenne- ja viestintäministeriö kokeilee liikenne- ja joukkoliikennetiedon välittämistä.

Yksi digitelevision uutuuksista ja mahdollisuuksista julkishallinnolle on tv-ohjelmien ja oheistoimintojen tilapäinen lähetysmahdollisuus ilman erillistä ohjelmistolupaa. Tämä mahdollistui heinäkuussa 2003 voimaan tulleen viestintämarkkinalain myötä

Selvityksen julkishallinnon digi-tv-näkymistä teki erityisasiantuntija Kari A. Hintikka Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:stä, Tiekestä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.