Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Haaveissa oma hakukone

Microsoft pilkkoo MSN:n

30.10.2003 06:55 Ohjelmistoyhtiö Microsoft jakaa online-palveluja tuottavan MSN:n kahteen erilliseen liiketoimintayksikköön. Taustalla on Microsoftin halu kehittää omaa hakukonetta, jolla yhtiö kilpailee Googlen ja Yahoon kanssa.

Microsoftin aiemmat strategiset mallit verkkoliiketoimintojen kehittämiseksi ovat jääneet puuhastelun asteelle, Financial Times muistuttaa. Yhtiö on muun muassa kaavaillut omaa sisältötuotantoa internetiin.

Nyt tilanne on muuttunut MSN:n taloudellisen aseman parannuttua. Viime viikolla Microsoft kertoi, että MSN teki heinä-syyskuussa ensimmäisen voitollisen osavuosituloksen sitten perustamisensa vuonna 1995. Nettimainosten myynti kasvoi kaudella 50 prosenttia.

MSN:n tietopalveluja tuottavan divisioonan johtoon kaavailtu Yusuf Mehdi sanoo Financial Timesissa, ettei Microsoft ole aiemmin oikein löytänyt vahvuuksiaan esimerkiksi laajakaista-asiakkaille tarjottavissa palveluissa.

- Nyt yhtiö keskittyy asioihin, joissa se on vahvin. Tällaisia ovat ohjelmistopuolen ratkaisut internet-palveluissa, Mehdi maalailee.

Microsoft työskentelee Mehdin johdolla myös oman hakupalvelun kehittämiseksi. Näin Microsoft aikoo haastaa Googlen ja siihen kuuluvan Inktomin hakukonebisneksessä.

Mehdin mukaan on liian aikaista sanoa, milloin hakukone aloittaa toimintansa. Kilpailijat odottavat Microsoftin rynnivän markkinoille ensi vuoden alkupuoliskolla.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.