Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Habbo Hotel 15 uuteen maahan

Sulake Labsille 80 uutta työntekijää uudella pääomalla

11.11.2003 12:56 Yhteisöllisiin, monen pelaajan online-peleihin erikoistunut Sulake Labs Oy on saanut liiketoimintansa kansainvälisen kasvun rahoittamiseksi neljä miljoonaa euroa uutta pääomaa. Uusia työntekijöitä on tulossa jopa 80 ja yhtiön Habbo Hotel levitetään 15 maahan.

Pääomasijoitusyhtiö 3i sijoittaa kolme miljoonaa euroa ja Sulakkeen suurin omistaja Taivas-yhtiöt miljoona euroa.

- Nyt saamamme pääomasijoitus mahdollistaa entistä nopeamman kansainvälisen kasvun ja uusien pelikonseptien kehittämisen. Rakennamme Sulakkeesta maailmanluokan pelitaloa, joka tulee kehittämään ja julkaisemaan Habbo Hotelin lisäksi useita muita pelituotteita. Seuraavan vuoden aikana tulemme palkkaamaan noin 80 uutta työntekijää, joista noin puolet Suomeen", Sulake Labsin toimitusjohtaja Timo Soininen sanoo.

Sulake Labs Oy toimii yhdellä pelimarkkinoiden nopeimmin kasvavista alueista. Online-pelimarkkinan kooksi vuonna 2005 arvioidaan noin viisi miljardia dollaria (Lähde: Interactive Entertainment - Sector Review, CSFB). Kaikkiaan kuluttajat käyttävät peleihin jo nyt enemmän rahaa kuin elokuviin.

Vuonna 2002 Sulake Labs Oy:n liikevaihto oli 2,3 miljoonaa euroa. Vuoden 2003 liikevaihdon arvioidaan nousevan noin viiteen miljoonaan euroon, josta suurin osa tulee ulkomailta. Liikevaihdon kasvun odotetaan jatkuvan voimakkaana myös vuoden 2004 aikana.

Nuorille suunnattu

Sulake Labs Oy:n tunnetuin tuote Habbo Hotel on nuorille suunnattu online-pelimaailma. Vuonna 2000 avatussa pelimaailmassa on kuukausittain maailmanlaajuisesti yli 1,3 miljoonaa eri kävijää (Lähde: RedSheriff) ja pelimaailman avataria, eli Habbo-hahmoja on luotu kolmen vuoden aikana jo kymmenen miljoonaa.

Habbo Hotelilla on omat lokalisoidut pelimaailmat Suomessa, Britanniassa, Japanissa, Sveitsissä ja Espanjassa. Vuoden 2004 loppuun mennessä Habbo Hotel avataan 15 uudessa maassa.

Järjestelyn jälkeen Sulake Labs Oy:n merkittävimmät omistajat ovat Taivas-yhtiöt, Elisa Ventures Oy, 3i Group ja kolme yhtiön perustajaa. Lisäksi omistajina on yhtiön muita avainhenkilöitä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.