Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
MSN tarjoaa

Microsoft harppaa ensi vuonna musiikkibisnekseen

18.11.2003 08:43 Ohjelmistojätti Microsoft Corporationin verkkoportaali MSN ryhtyy ensi vuonna myymään musiikkikappaleita monen pienemmän kilpailijansa tavoin. Yhtiö vahvisti hankkeensa, mutta ei ilmoittanut tarkkaa päivämäärää käynnistykselle.

Microsoftin on jo kauan huhuttu tulevan mukaan internetin musiikkibisnekseen, jossa tällä hetkellä toimii pitkälle toistakymmentä lähinnä amerikkalaisyritystä kuten Apple Computer Corporationin iTunes, Roxio Inc:n Napster, MusicMatch, BuyMusic.com ja RealNetworks Inc:n Rhapsody.

Microsoftille ajoitus on kiusallinen EU:n kilpailuviranomaisten selvittäessä parhaillaan epäilyjä yhtiön määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä muun muassa internetin mediaohjelmien markkinoilla.

Ensi vuonna markkinoille huhutaan tulevan lisäksi uusia musiikkipalveluita muun muassa Amazon.comilta, Viacom Inc:n MTV Networksiltä ja Wal-Mart Stores Inc:ltä, Reuters kertoo.

Euroopassa Yahoo Inc. osti BT Group Plc:n dotmusic.comin ja tulee sen avulla markkinoille ensi vuonna.

Lisäksi musiikin tarjoajat liittoutuvat esimerkiksi laajakaistaoperaattorien kuten Comcast Corporationin ja mp3-laitevalmistajien kuten Dell Inc:n kanssa.

Tutkimuslaitos Forrester Research ennustaa verkkomusiikin kaappaavan kolmessa vuodessa noin 11 prosenttia eli 1,4 miljardia dollaria kaiken äänitetyn musiikin kaupasta ja jopa kolmanneksen vuonna 2008.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.