Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Applen ja Dellin perässä

HP mukaan musiikkibisnekseen

3.12.2003 06:18 Taistelu nettimusiikin imuroijien rahoista kiihtyy, kun maailman toiseksi suurin tietokoneyhtiö Hewlett-Packard perustaa oman verkkomusiikin kaupan. HP rakentaa myös soittimen, jolla yhtiö haastaa etumatkaa saaneet Applen ja Dellin.

Hewlett-Packardillakin on huomattu, että musiikin nettikauppa on houkutteleva kasvualue. Amerikkalaisyhtiön odotetaan työntyvän musiikkibisnekseen ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.

HP:n suunnitelmiin kuuluu yhteistyö jonkin jo toiminnassa olevan musiikkipalvelun kanssa. Financial Times veikkaa kumppaniksi MusicMatch-palvelua, joka tekee yhteistyötä myös musiikkipalvelunsa äskettäin avanneen Dellin kanssa.

Muiden tietokonevalmistajien tavoin myös HP haluaa kasvattaa myyntiään musiikin ja muun kuluttajaelektroniikan avulla. Nettimusiikin alalla alkaa olla jo tungosta, sillä Applen iTunesin ja Dellin lisäksi bisneksessä toimivat BuyMusic.com, RealNetworks, MusicMatch ja tietenkin uusi, maksullinen Napster.

Eräät verkkokaupat laskuttavat musiikin imuroinnista dollarin kappaleelta, toiset tarjoavat musiikkivirtaa noin kymmenen dollarin kuukausimaksua vastaan.

Online-musiikin markkinat kasvavat tämän vuoden 80 miljoonasta dollarista jopa 3,8 miljardiin dollariin vuonna 2008, tutkimusaitos JupiterMedia ennustaa. Eräiden arvoiden mukaan alalla on jo nyt liikaa toimijoita.

Hewlett-Packardin odotetaan lähiaikoina kertovan myös toisesta kuluttajalelektroniikan aluevaltauksestaan. Yhtiö esitelee uudet, litteillä lc-näytöillä varustetut televisionsa. Tälläkin alalla muut tietokoneyhtiöt kuten Dell ja Gateway ovat saaneet hienoisen etumatkan.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.