Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lokakuun takaraja ylittyi

EU moittii Suomea ja kahdeksaa EU-maata hidastelusta yksityisyyslaissa

5.12.2003 13:53 Euroopan Unionin komissio ilmoitti ryhtyvänsä toimiin Suomea ja kahdeksaa muuta EU-maata vastaan, koska nämä eivät lokakuun loppuun mennessä muuttaneet kansallista lainsäädäntöä EU:n 15 jäsenvaltion hyväksymän sähköisen yksityisyydensuojan - e-yksityisyysdirektiivin - mukaiseksi.

Suomen lisäksi EU:n tulilinjalla ovat Ruotsi, Saksa, Ranska, Belgia, Hollanti, Portugali, Luxemburg ja Kreikka.

Tietoliikennekomissaari Erkki Liikanen kehotti Reutersin mukaan kaikkia direktiiviä vielä toteuttamattomia jäsenvaltioita tekemään sen viivyttelemättä.

Jäsenvaltioilla on kaksi kuukautta aikaa saada uusi direktiivi voimaan, tai ne voivat huomata joutuneensa vastaajanpaikalle Euroopan Unionin tuomioistuimeen.

Uusi direktiivi tiukentaa henkilökohtaisten tietojen suojaa internetissä ja tarjoaa uusia eväitä roskapostia vastaan.

Ultimaatumi kilpailun puolesta

Lisäksi EU:lta on tulossa joulukuun 16:ntena seitsemälle jäsenvaltiolle nootti pistää kuntoon kansalliset telekilpailulakinsa.

Uusien lakien avulla pyritään edistämään kilpailua kaikilla telesektoreilla, jotka aiemmin olivat kansallisten telemonopolien hallussa.

Jos jäsenvaltiot eivät kiirehdi lainmuutosta, Reuters arvelee EU:n vievän asian tuomioistuimen ratkaistavaksi ja sanktioitavaksi.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.