Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Alma Median sanomalehdet seuraavat

Satakunnan Kansa näköisversiona internetiin

9.12.2003 17:24 Satakunnan Kansa alkaa ilmestyä keskiviikosta, 10. joulukuuta alkaen painetun lehden näköispainoksena internetissä, kun tähän saakka verkkoon on siirretty vain osa painetusta lehdestä. Verkkolehden vuosikerta maksaa 137 euroa ensi tammikuusta alkaen.

Uudesta verkkolehdestä voi poimia kaikki uutiset ja muut kirjoitukset luettavaksi sekä kuvat, grafiikat ja ilmoitukset katsottaviksi.

Vain näköislehti muuttuu maksulliseksi; muun muassa sähkeuutiset, teemat, jääkiekkoon keskittynyt Kiekko-Kansa ja muut palvelut säilyvät ilmaisina.

Lehden 137 euron vuositilaushinta tulee voimaan tammikuussa ja on kaksikolmannesta paperilehden hinnasta.

- Esimerkiksi Helsingissä Posti jakaa Satakunnan Kansan samana päivänä
vain ydinkeskustassa. Kaikkialla muualla pääkaupunkiseudulla lehti
tulee tilaajalle päivän myöhässä. Viikonlopun lehdet jaetaan lukijoille vasta maanantaina ja tiistaina. Näköislehden avulla pystymme parantamaan palveluamme ydinlevikkialueen ulkopuolella, päätoimittaja Jouko Jokinen perustelee.

Näköislehti perustuu Anygraaf Oy:n Doris-toimitusjärjestelmän julkaisutekniikkaan. Keskisuomalainen aloitti vastaavan palvelun aiemmin tänä vuonna.

Seuraavaksi Alma Median Alpress-sanomalehtidivisioonan maakuntalehdet Aamulehti, Pohjolan Sanomat, Lapin Kansa ja Kainuun Sanomat siirtyvät näköislehden julkaisemiseen parin kuukauden sisällä.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Intel investoi 7 miljardia

11.02.2009 Intel aikoo investoida seuraavan kahden vuoden kuluessa 7 miljardia dollaria tehtaisiinsa Yhdysvalloissa.

.