Verkkolehdistä tulee oikeita julkaisuja
10.12.2003 14:29 Ensi vuoden alusta voimaan tuleva sananvapauslaki selkeyttää ja yhtenäistää joukkoviestinnän sääntelyä. Lakia sovelletaan kaikkeen julkaisu- ja ohjelmatoimintaan. Painovapauslain valvontajärjestelmä kumotaan, mutta erityisesti verkkojulkaisujen tekijöille asetetaan uusia velvollisuuksia.
Tietoverkon välityksellä harjoitettu viestintä tulee nyt ensimmäistä kertaa joukkoviestintää koskevan lainsäädännön piiriin. Myös säännöllisesti ilmestyville verkkojulkaisuille on määrättävä vastaava toimittaja. Uutta on myös lakiin sisältyvä tallentamisvelvoite, jonka mukaan ohjelma tai verkkojulkaisu on tallennettava 21 päivän ajan.
Säännöllinen julkaisu- ja ohjelmatoiminta erityisasemassa
Säännölliseksi tarkoitetulle julkaisu- ja ohjelmatoiminnalle laki asettaa erityisiä vaatimuksia. Lain piiriin kuuluvat myös verkkojulkaisut, joista tyypillinen esimerkki on sanomalehden verkkoversio. Sitä julkaistaan säännöllisesti ja se on laadittu kustantajan tuottamasta tai käsittelemästä aineistosta.
Sen sijaan verkkoportaali tai verkossa oleva keskustelupalsta ei ole verkkojulkaisu, ellei julkaisija toimituksellisesti käsittele siinä olevaa aineistoa. Vaikka lainvastaisesta viestistä vastaa rikoksen tekijä tai siihen osallinen, esimerkiksi keskustelupalstan ylläpitäjän rikosoikeudellinen vastuu voi tulla arvioitavaksi, jos hän sallii palstansa muodostuvan rikollisten viestien julkaisukanavaksi. Verkkojulkaisuja eivät ole myöskään viranomaisten, yritysten tai kansalaisjärjestöjen tavanomaiset kotisivut.
Yksityisten henkilöiden kotisivuihin sovelletaan vain niitä sananvapauslain säännöksiä, joilla tarvittaessa turvataan rikos- tai vahingonkorvausvastuun toteutuminen
Vastaavan toimittajan vastuu selkeytyy
Aikakautisille julkaisuille, verkkojulkaisuille ja ohjelmille on ensi vuoden alusta määrättävä vastaava toimittaja, joka johtaa ja valvoo toimitustyötä sekä päättää julkaisun tai ohjelman sisällöstä. Vastaavan toimittajan on oltava vähintään 15 vuotta täyttänyt henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.
Vaikka julkaistun viestin sisällöstä vastaa se, jota rikoslain mukaan on pidettävä rikoksen tekijänä tai siihen osallisena, vastaavalla toimittajalla on erityinen rikosoikeudellinen vastuu. Jos hän olennaisesti laiminlyö johto- ja valvontavelvollisuutensa, hänet voidaan tuomita päätoimittajarikkomuksesta sakkoon. Lisäksi edellytetään, että laiminlyönti on ollut omiaan myötävaikuttamaan julkaistun viestin sisältöön perustuvan rikoksen toteutumiseen.
Nykyisin lähdetään siitä, että päätoimittaja tai vastaava ohjelmatoimittaja ovat aina vastuussa julkaisussa tai ohjelmassa tehdystä rikoksesta, jolleivät he pysty muuta näyttämään. Tästä vastuuolettamasta luovutaan, ja jatkossa vastaavan toimittajan syyllisyys on näytettävä toteen normaaliin tapaan.
Jokaisella on oikeus saada tieto vastaavasta toimittajasta. Julkaisuissa ja ohjelmatoiminnassa on oltava tieto vastaavasta toimittajasta. Samaten niissä on tiedotettava siitä, kuka on julkaisu- tai ohjelmatoiminnan harjoittaja.
Vastinetta ja oikaisua koskeva sääntely laajenee
Vastinetta ja oikaisua koskeva sääntely yhdenmukaistuu, sillä nämä oikeudet laajenevat koskemaan kaikkea säännöllistä julkaisu- ja ohjelmatoimintaa. Nykyisin vastineoikeus ei koske radio- ja tv-ohjelmia eikä verkkojulkaisuista ole lainkaan säännöksiä.
Vastineoikeus on jokaisella, jolla on perusteltu syy katsoa aikakautisessa julkaisussa, verkkojulkaisussa tai niihin rinnastettavassa, toistuvasti lähettävässä ohjelmassa esitetyn viestin loukkaavan itseään. Se ei kuitenkaan enää voi perustua pelkästään henkilön omaan kokemukseen vaan edellytyksenä on, että vaatimusta on myös objektiivisin kriteerein pidettävä perusteltuna.
Vastineoikeus on vain yksityisellä henkilöllä. Sen sijaan ns. oikaisuoikeus kuuluu kaikille. Yksityisen henkilön lisäksi siis myös yhteisöllä, säätiöllä ja viranomaisella on oikeus saada itseään tai toimintaansa koskeva virheellinen tieto korjatuksi.
Kokonaan uutta on, että tuomioistuin voi asianomistajan vaatimuksesta antaa määräyksen kunnian ja yksityiselämän loukkaamista koskevan tuomion julkaisemisesta. Tieto tuomiosta on julkaistava maksutta siinä aikakautisessa julkaisussa tai verkkojulkaisussa, jossa rikokseen on syyllistytty. Ohjelmatoiminnassa tieto tuomiosta tulee julkaista saman ohjelmatoiminnan harjoittajan ohjelmassa.
Lain periaatteiden mukaisesti myöskään lähdesuojaa koskevissa säännöksissä ei tehdä eroa välineiden kesken. Jatkossa kaikki julkaisijat ja ohjelmatoiminnan harjoittajat saavat kieltäytyä paljastamasta viestin perusteena olevien tietojen antajaa ja viestin laatijaa.
Syytteen nostamisesta päättää valtakunnansyyttäjä
Koska sananvapauslaissa annetaan tarkempia säännöksiä perustuslaissa turvatun sananvapauden käyttämisestä, lakia sovellettaessa ei viestintään saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Ensi vuoden alusta valtakunnansyyttäjä päättää keskitetysti syytteen nostamisesta julkaistun viestin sisältöön perustuvissa virallisen syytteen alaisissa rikoksissa. Ylimpänä syyttäjänä hän määrää myös, kenen on ajettava syytettä. Nykyisin syytteen nostamisesta painovapauslain mukaan päättää oikeusministeriö.
Uutta on lakiin sisältyvä tallentamisvelvoite, jolla varmistetaan, että myös ohjelmaa tai verkkojulkaisua voidaan tarvittaessa käyttää todisteena oikeudenkäynnissä. Julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan on säilytettävä tallennetta vähintään 21 päivää.
Verkkoviestintää koskee erityissäännös, jonka mukaan tuomioistuin voi määrätä palvelimen tai muun laitteen ylläpitäjän luovuttamaan hallussaan olevat viestin lähettäjän tunnistamistiedot viranomaisille. Edellytyksenä on, että on todennäköisiä syitä epäillä viestin olevan sisällöltään rikollinen. Vaatimus on esitettävä kolmen kuukauden kuluessa vaatimuksen perusteena olevan viestin julkaisemisesta.
Jos verkkoviesti on sisällöltään ilmeisen lainvastainen, tuomioistuin voi myös määrätä, että verkkoviestin pitäminen yleisön saatavilla on keskeytettävä. Määräys on voimassa kolme kuukautta.
Painovapauslain järjestysmääräykset kumoutuvat
Sananvapauslailla kumotaan painovapauslaki ja radiovastuulaki. Uudistus merkitsee myös oikeusministeriön valvontavelvollisuuden päättymistä. Samalla lakkaavat kirjapainoille ja aikakautisen painokirjoituksen kustantajille säädetyt erityisvelvollisuudet.
Kirjapainojen ei siis tarvitse enää toimittaa julkaisemistaan painokirjoituksista (kirja, sanomalehti, aikakauslehti, muu painokirjoitus) painovapauslaissa säädettyä ilmaiskappaletta oikeusministeriöön. Myöskään aikakautisen painokirjoituksen julkaisemisesta tai kirjoituksen päätoimittajasta ei enää tarvitse tehdä ilmoituksia maistraatille tai muulle viranomaiselle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna
27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












