Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuomio maahantuonnista

KKO hillitsee piraattiturismia

22.12.2003 14:43 Korkein oikeus tuomitsi maanantaina itäsuomalaisen miehen sakkoihin piraattituotteiden maahantuonnista. Hovioikeus ja käräjäoikeus olivat aiemmin vapauttaneet 80 cd-levyä ja 20 Sony Playstation peliä Viipurista tuoneen miehen syytteistä.

Syyttäjä ja tekijänoikeuden haltijat vaativat miehelle rangaistusta, koska heidän mielestä piraattitallenteet oli tuotu maahan levitystarkoituksessa. Piraattituotteet maahantuonut mies kiisti levityssyytteet.

KKO katsoi päätöksessään, että yhteensä 80 cd-levyn ja 20 pelin maahantuonti samalla kertaa ylittää huomattavasti sen, mitä yleensä voidaan pitää tavanomaisen maahantuontina omaan käyttöön.

Lisäksi KKO otti huomioon sen, että maahantuoduissa levyissä oli useita levyjä ja pelejä kaksi kappaletta ja joitakin levyjä jopa kolme kappaletta. KKO ei pitänyt maahantuojan kertomusta levyjen omaan käyttöön tuomisesta uskottavana.

Tuonti omaan käyttöön kiellettäneen

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) lakimies Ilkka
Vuorenmaan
on tyytyväinen korkeimman oikeuden päätökseen

- Tilanne oli alempien oikeusasteiden tulkinnan seurauksena johtanut siihen, että Viipurista saapuvien turistibussien hattuhyllyt ovat paikoitellen suorastaan notkuneet piraattitallenteista, Vuorenmaa selittää.

Suomen nykyinen lainsäädäntö kieltää piraattitallenteiden maahantuonnin
ainoastaan levitystarkoituksessa.

TTVK:n mukaan piraattitallenteiden maahantuonti myös omaan käyttöön tultaneen kieltämään vuoden 2004 aikana, kun eduskunnan käsiteltäväksi tulee muutosehdotus Tekijänoikeuslain muuttamiseksi.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin

27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.

.