Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Aulanko palkitsee huhtikuussa

eEemeli-kilpailu kutsuu oppimaan

5.1.2004 15:51 Suomen eOppimiskeskus ry yhteistyökumppaneineen tukee tietojärjestelmäpohjaista oppimista järjestämällä kilpailun parhaasta e-oppimistuotteesta. Kilpailun ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona ja päättyy helmikuun lopussa.

Kilpailun teemana on "Taitojen oppiminen". Kilpailuun voivat osallistua kotimaiset yritykset, joilla on oma tekemänsä tai omistamansa kotimainen e-oppimisen tuote, palvelu tai toimintatapa esimerkiksi henkilöstö-, asiakas- tai tuotekoulutuksen tuote.

Alan asiantuntijoista koottu raati arvioi kilpailun tuotteet. Raadin puheenjohtajana toimii Nordean varatoimitusjohtaja Bo Harald.

Kilpailussa tuotteista arvioidaan muun muassa pedagogista käytettävyyttä, kaupallista hyödynnettävyyttä, teknistä toteutusta ja skaalautuvuutta eri oppijoille ja päätelaitteille. Lisäksi arviointiperusteita ovat vuorovaikutteisuus, elämyksellisyys, innovatiivisuus, tuoreus ja henkiinjääminen (ROI).

Kilpailutulokset julkistetaan Hämeenlinnassa Aulangolla 21. huhtikuuta 2004. Raati palkitsee parhaan e-oppimisen -tuotteen 5000 eurolla. Kilpailu järjestetään tänä vuonna kolmannen kerran. Vuoden 2003 parhaaksi e-oppimisen tuotteeksi valittiin AAC Global Oy:n Meeting the Visitors Online, joka on internetissä toimiva englanninkielen opetusohjelma.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin

27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.

.