Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pyrkyä keskelle pelikenttää

Apple lisensoi iPod-teknologian HP:lle

9.1.2004 08:29 Apple Computer Inc. lisensoi mp3-laiteteknologiansa, iPodin Hewlett-Packard Companylle. Lisäksi HP ilmoitti asentavansa Applen iTunes-musiikkiohjelmiston ja musiikkipalvelun valmiiksi myymiinsä pc-koneisiin.

HP aikoo esitellä oman iPodiin perustuvan musiikkilaitteensa ensi kesänä, eikä se yhtiön mukaan muistuta Applen vastaavaa laitetta. Apple ei ole tähän mennessä suostunut lisensoimaan ydinteknologioitaan, mutta on tässä kohden kääntänyt kelkkansa.

Yhtiöt eivät ilmoittaneet sopimuksen arvoa, mutta markkinatietojen mukaan pääosa tuotoista perustuu voitonjakomalliin.

Apple saa HP:n siivellä merkittävästi markkinaosuutta digital rights management (DRM) -teknologialleen, jolla estetään musiikin laiton kopiointi.

Musiikki käy kaupaksi

Apple ilmoitti myyneensä loka-joulukuussa 730 000 iPodia, ja laskee kannettavien musiikkilaitteiden markkinaosuudekseen maailmassa noin 30 prosenttia.

Yhtiön iTunes-musiikkikauppa on myynyt tähän mennessä yli 30 miljoonaa musiikkikappaletta, ja myy tällä hetkellä noin kaksi miljoonaa kappaletta joka viikko.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.