Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Verkkokauppa rakennetaan Sokos.fi:hin

SOK sulkee Netistan maaliskuun lopussa

14.1.2004 14:54 Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta, SOK luopuu kulutustavaroiden verkkokaupasta Netista.comissa maalis-huhtikuun vaihteessa ja käynnistää asteittain tuotteiden verkkokaupan Sokos.fi ?palvelussa. Netista käynnisti verkkokaupan S-Kanava -nimellä kesäkuussa 2000.

Netista teki viime vuonna noin miljoonan euron liikevaihdon ja se on työllistänyt 5-6 työntekijää. SOK:n erikoiskaupparyhmän toiminnasta vastaavan Reijo Kaltean mukaan pääosan henkilökunnasta kanssa on jo sovittu uusista työtehtävistä S-ryhmässä.

Netista on Kaltean mukaan kasvanut hyvin, mutta sen volyymi on edelleen liian pientä SOK:n mittakaavassa.

Kaltea huomauttaa, että Netistan varsinainen iso vaihde eli itsenäinen dotcom-elämä päättyi jo pari vuotta sitten, jolloin sen valikoimaa yhtenäistettiin Sokos-tavaratalojen kanssa. Sen lisäksi Netistasta löytyi laajempi valikoima erityisesti levyjä, kirjoja ja kodintekniikkaa.

Netista sulautetaan Sokos.fihin

Jatkossa aiemmin Netistasta löytyvät tuotteet paketoidaan Sokos.fi –palveluun, mutta niin, että tarjolle tulee alkuvaiheessa lähinnä Sokos-etutuotteita, ja valikoimaa ja toiminnallisuutta laajennetaan saatujen kokemusten mukaan.

Netista-toimi- ja domain-nimet säilyvät edelleen SOK:n hallussa.

SOK:ssa uskotaan edelleen verkkokaupan kasvuun, mutta yhtiö aikoo edetä asiassa portaittain. Ensimmäinen porras toimialasta ja käyttäjäkunnasta riippuen on toiminta infokanavana, toinen mahdollisuus asioida ja vasta kolmantena tulee ostomahdollisuus eli verkkokauppa,

Esimerkiksi maataloustuotteiden Agri-Marketin tuotteilla verkkokauppaa on käyty jo pitkään, koska maatalousyrittäjät ovat hyvin laajasti verkon käyttäjiä. Myös hotellivarauksissa ja autokaupassa ollaan etenemässä siihen suuntaan. Viime vuosi oli Kaltean mukaan hotellivarausten läpimurtovuosi.

SOK:n verkkokauppa käynnistyi kesäkuussa 2000 S-kanava –nimellä ja elokuussa 2000 sen osaomistajaksi tuli Sonera Plaza Oy. Maaliskuussa 2001 palvelun nimi muutettiin Netistaksi. Sonera Plaza kuitenkin luopui omistuksestaan marraskuussa 2001, jolloin myös Netistan toimintaa supistettiin nykyiseen asuunsa.


Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.