IDC: Tanska Suomen ohi ykköseksi eGovernmentissa
21.1.2004 11:58 Tanska ajoi viime vuonna Suomen ohi ykköseksi IDC:n vuosittaisessa koko Euroopan eGovernment-tilaa mittaavassa tutkimuksessa. Myös Ruotsissa ja Norjassa kehitys oli Suomea nopeampaa.
Ruotsi nousikin tasapisteisiin Suomen kanssa, Norjan vielä jäädessä muutaman pisteen päähän.
Suomen nykyiset suunnitelmat interaktiivisten palveluiden lisäämiseksi julkishallinnossa voivat kuitenkin nostaa maamme takaisin kärkisijalle tämän vuoden 2004 aikana, IDC:ssä arvioidaan.
Esimerkiksi päätös verkkopankkitunnusten käyttämisestä julkishallinnon sähköisessä asioinnissa parantaa kansalaisten ja yritysten mahdollisuuksia hyödyntää interaktiivisia verkkopalveluja muun muassa verotietojen, henkilökohtaisten asiakirjojen ja rakennus- ja ympäristölupa-asioiden hoitamiseksi sähköisesti.
IDC:n mukaan sähköisen hallinnoinnin tehostamisessa on kuitenkin monia haasteita. Eri julkisen sektorin osa-alueita tukevat sovellukset tulisi saada integroitua toisiinsa entistä tiiviimmin ja käytettävistä standardeista pitäisi tehdä poliittisia päätöksiä.
Julkisen sektorin it-markkinat houkuttelevat palveluntarjoajia, koska ne ovat suhteellisen riippumattomat maailman taloustilanteen vaihteluista.
eGovernment on monimutkainen markkina-alue, jota Suomessa hallitsee vain muutama peluri, TietoEnator ja WM-data Novo. IDC kuitenkin uskoo, että näiltä markkinoilta löytyy vielä kiinnostavia osa-alueita myös uusille toimijoille, varsinkin jo olemassa olevien järjestelmien integroinnissa ja ulkoistuksissa.
IDC ennustaa, että eGovernment–ratkaisujen kysyntä kasvaa nopeammin kuin muut julkisen sektorin it-investoinnnit.
Tietoturvamääräykset ja ongelmat sähköisen tunnistettavuusjärjestelmän standardin valinnassa hidastivat Suomen eGovernment–investointeja viime vuonna, mutta vuonna 2004 interaktiivisten ratkaisujen esiinmarssin pitäisi alkaa.
Järjestelmien yhteensopivuudessa on IDC:n mukaan vielä paljon kehitettävää ja jotta pystytään automatisoimaan julkishallinnon asioiden käsittelyä, joudutaan muutaman vuoden kuluessa ottamaan käyttöön uusia sovelluksia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa
27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












