Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
VTT:n ja TEK:n teknologiaparometri

Suomi onkin altavastaaja verkottumisessa ja kansainvälisyydessä

30.1.2004 10:13 Suomen kilpailukyky ole niin ruusuinen kuin monissa viimeaikaisissa
vertailuissa annetaan ymmärtää. Maamme kompastuskivet ovat uuden tiedon soveltamisen, verkottumisen, kansainvälisyyden ja yrittäjyyden vähäisyydessä. Tiedot ilmenevät VTT:n Akateemisten liitolle TEK:lle kehittämästä uudesta teknologiabarometristä.

Teknologiabarometrin kaikkia 12 mittaria tarkastellen Suomi sijoittuu
Ruotsin jälkeen toiseksi. Sen sijaan Suomi jää tietämysyhteiskunnan
tavoitteiden saavuttamisessa viidenneksi Ruotsin, Alankomaiden, Tanskan ja Yhdysvaltojen jälkeen.

VTT:n mukaan erityisen merkitykselliseksi Suomen heikohkon tuloksen tekee se, että tietämysyhteiskunnan tavoitteiden saavuttaminen näyttää todella kannattavan.

Tanska, Alankomaat ja Yhdysvallat parantavat sijoitustaan huomattavasti siirryttäessä informaatioyhteiskunnasta tietämysyhteiskuntaan. Näissä kolmessa maassa on vertailuryhmän korkein henkeä kohti laskettu ostovoimakorjattu BKT ja pienin työttömyys.

Tietoyhteiskuntamittareilla mitattuna Suomi sijoittuu maakohtaisessa vertailussa enää kolmanneksi Ruotsin ja Yhdysvaltojen jälkeen

Vertailtavia maita olivat Alankomaat, Iso-Britannia, Japani, Ruotsi, Tanska, Saksa ja Yhdysvallat.

Pidemmällä aikavälillä

Teknologiabarometri on VTT:n mukaan taloudellisen suhdannebarometrin kaltainen mittari, joka kuvaa osaamisen kehitystä pidemmällä aikavälillä.

Teknologiabarometri kehitettiin VTT:ssä työkaluksi teknologioiden, osaamisen ja voimavarojen kehittämisen ja suuntaamisen apuna. Nämä ratkaisut ovat tulevaisuuden kilpailukyvyn ydinkysymyksiä. Maamme hyvinvointi ja kilpailuasema kansakuntien kärkikaartissa rakentuu niiden varaan.

Teknologiabarometri toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa. Se osoitti hyvin
tarpeellisuutensa, VTT:stä huomautetaan.

Tekniikan Akateemisten Liitolle teknologiabarometri on väline vaikuttaa teknologia-, tutkimus- ja koulutuspolitiikkaan liittyvään keskusteluun, päätöksiin sekä jäsenkunnan edunvalvontaan.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.