Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ennusteet korkealla

Brittien verkkomainonta rikkoi uusia ennätyksiä

3.2.2004 10:04 Ison-Britannian verkkomainonta nousi loka-joulukuussa kahteen prosenttiin maan kokonaismainonnasta, kun Internet Advertising Bureau (IAB) ennusti niin tapahtuvan vasta ensi syksynä. Verkkomainonnan koko on nyt kaksinkertainen elokuvamainontaan verrattuna.

IABin mukaan viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä verkkomainonta kasvoi edellisestä vartista 10 prosenttia 70,3 miljoonaan puntaan, ja toisella neljänneksellä 16 prosenttia 81,3 miljoonaan puntaan.

Viime vuoden ensimmäisen puoliskon verkkomainonnan arvo Britanniassa oli IAB:n mukaan 151,6 miljoonaa puntaa.

Viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla eniten verkkomainospanoksiaan kasvatti autoala: se nosti osuuttaan verkkomainoskakusta edellisvuoden kuudesta peräti 17 prosenttiin.

Finanssialan osuus Britannian verkkomainonnasta oli 30 prosenttia, kuluttajatuotteiden 13 ja teknologia- ja matkailupalvelujen osuus yhdeksän prosenttia, IAB laskee. Kaikki toimialat kasvattivat panoksiaan verkossa.

Järjestö arvioi koko viime vuoden verkkomainosmyynnin ylittäneen 300 miljoonaa puntaa, kun vielä vuonna 2002 Britannian verkkomainonnan arvo oli vain 100 miljoonaa puntaa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.