Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Risuja apulaisvaltakunnansyyttäjälle

Effi pettyi poliisin syyttämättäjättämiseen

3.2.2004 11:16 Electronic Frontier Finland - EFFI ry on syvästi pettynyt apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske tammikuussa tekemään syyttämättäjättämispäätökseen. Kyseessä oli tapaus, jossa poliisi oli väärinkäyttänyt eri sähköisiä rekistereitä, esimerkiksi poliisin rikosilmoitustietokantaa

Perusteluna syyttämättäjämiselle oli tekojen vähäisyys.

EFFI:n hallituksen jäsen Janne Lindqvist kummeksuu.

- Kuitenkin apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että poliisin toiminta oli omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoimitaan. Tässä hän on mielestäni täysin oikeassa. Tuntuukin varsin oudolta, ettei hän lopulta nostanut syytettä.

EFFI korostaa, että Suomessa viranomaisilla on käytössään yhdet maailman kattavimmista tietokannoista kansalaisista. Ilman tiukkaa kuria tietokantojen käytölle kansalaisten yksityisyyden suoja murenee käsiin.

Järjestön mukaan maamme henkilörekisterilainsäädäntö on kyllä ajan tasalla ja esimerkiksi tietosuojavaltuutetun toiminta on ollut tähän asti kiitettävää. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, jos syyttäjät eivät ole valmiita asettamaan virkamiehiä edesvastuuseen rekistereiden väärinkäytöstä.

- Nyt tehty päätös antoi täysin väärän signaalin leimatessaan teon vähäiseksi. Viranomaisten kohdalla rekisterien väärinkäyttö on aina vakava rikkomus riippumatta siitä, kuinka arkaluontoisia tietoja tietoja teolla paljastui, lisää EFFIn puheenjohtaja Ville Oksanen.

- Ainoa oikea vaihtoehto rekisteririkkomuksissa on ottaa nollatoleranssi käyttöön - jos rikot lakia niin rangaistukselta et voi välttyä!

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.