Kotimaisen mainonnan suunnittelu kutistui viidenneksellä
5.2.2004 14:48 Kolmessa vuodessa kotimainen mainonnan suunnittelu on kutistunut lähes viidenneksen. Vuoden 2003 kokonaismarkkina pieneni noin 12 prosenttia, mutta toimistojen myyntikate eli liikevaihto vähennettynä töihin liittyvillä ostoilla pieneni vähemmän, noin 10 prosenttia, ilmenee Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton MTL:n luvuista.
MTL:n mukaan tämä tilanne selittyy sillä, että muutama toimisto lopetti kokonaan toimintansa ja toisaalta mainostoimistot ovat löytäneet markkinointiviestinnän suunnittelubisneksestä uusia alueita, joille on kasvava tarve.
Mainonnan suunnittelutoimistojen henkilökuntamäärä väheni viime vuonna noin 9,5 prosenttia (eli noin 215 henkilöä), mutta vuonna 2002 suunnittelutoimistoista vähennettiin henkilökuntaa vielä enemmän. Osa henkilökunnan vähentämisestä liittyi joidenkin toimistojen lopetukseen.
Myös eri osa-alueita on toimistoista ulkoistettu, jolloin henkilöt siirtyivät toisentyyppisiin yrityksiin, kuten tuotantotaloihin tai muuhun erikoistuneeseen alihankkijabisnekseen.
Markkinointiviestintä 200 miljoonaa euroa
Markkinointiviestinnän suunnittelu oli MTL:n mukaan viime vuonna oli noin 200 miljoonaa euroa. Henkilökuntamäärä oli hieman yli 2100 henkilöä.
Mainostoimistot ovat kolmen tiukan vuoden aikana laajentaneet osaamispalvelujaan. Alan tulevaisuuden näkymät perustuvat tietämysyhteiskunnan vaatimiin kilpailukykyä lisääviin osaamispalveluihin.
Uusia markkinointiviestintään liittyviä osaamistuotteita ovat esimerkiksi tuotteiden kaupallistaminen eli tuotekehitykseen liittyvien markkinointikonseptien suunnittelu, tavaramerkkien sijoittajaviestintä, kaupallisten sisältöjen suunnittelu eri medioihin ja toimistojen itsensä kehittämät tuotteet, kuten brändien oikeudellinen suojaaminen, kansainvälinen taloudellinen tiedottaminen ja erilaiset digitaaliseen ympäristöön suunnitellut tuotteet.
Mediavalinta yhä vaikeampaa
Markkinointiviestinnästä puolet käytetään mediamainontaan eli sanomalehtiin, televisioon, aikakauslehtiin, radioon, ulkomainontaan ja elokuvamainontaan. Toinen puoli markkinointiviestinnän operaatioista on suoraa, tapahtumia, sponsorointia, verkkomainontaa ja muita kohdennettuja toimenpiteitä.
Mainospanostusten kohdentaminen on yhä vaikeampaa, ja siksi mediatoimistojen käyttö on lisääntynyt myös viime vuonna, huomattavasti enemmän kuin mediamainonnan määrä. Mediatoimistojen liikevaihto kasvoi viime vuonna lähes viisi prosenttia ja oli vajaat 500 miljoonaa euroa.
Kaikki mediatoimistot ovat Helsingissä, mutta palvelupisteitä on myös Tampereella ja Turussa.
Toimiala keskittynyttä
Mainostoimistojen 100 suurinta toimistoa kattaa käytännössä suurimman osan markkinointiviestinnän suunnittelusta, eli kooltaan yli neljän henkilön toimistot. Keskimääräisen mainostoimiston koko on 22 henkilöä, mediatoimiston 35 henkilöä.
Suurimmissa mainostoimistoissa on yli 100 työntekijää, kuten myös suurimassa mediatoimistossa.
25 suurinta mainostoimistoa hallitsee n. 70 prosenttia koko markkinasta.
Markkinointiviestinnän suunnittelusta 80 prosenttia on helsinkiläisillä toimistoilla, jossa 20 suurinta hallitsee 75 prosenttia koko volyymistä.
Kuitenkin 20 prosenttia suunnittelusta on muualla Suomessa, Tampereella, Turussa, Oulussa, Hämeenlinnassa, Lahdessa. Pieniä mainostoimistokaupunkeja ovat Vaasa, Kuopio ja Jyväskylä. Keskimääräinen myyntikate/henkilö vaihtelee paikkakunnittain 64 500 eurosta 100 000 euroon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Talouskriisi kasvattaa uraverkostoja
11.02.2009 Saksan suurimman bisnesammattilaisten uraverkoston Xingin kasvu kiihtyy talouskriisin myötä. Maailmanlaajuisesti sitä suurempi Linkedin halajaa parantaa vaatimattomia asemiaan Saksassa ja on käynnistänyt oman saksankielisen saittinsa.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi












